Weckman piti lupauksensa japanilaisille
Kauden avauskilpailun jälkeen sarjan jaetulla kärkisijalla ollut Weckman oli hyvässä vauhdissa Matterley Basinin radalla. Weckmanin saldona oli kaksi erävoittoa ja hänen pistejohtonsa sarjassa on nyt 12 pistettä. Weckman oli tyytyväinen suoritukseensa kilpailun jälkeen.
- Luonnollisesti olen todella tyytyväinen viikonloppuun. Odotukset olivat jo korkealla tänne tullessa, sillä tämä on yksi lempiratojani ja viime vuonna otin täällä ensimmäisen osakilpailuvoittoni. Startit eivät onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, mutta molemmissa erissä nousin kärkeen jo heti erän alussa. Olemme nyt muutaman viimeisen kilpailun aikana muuttaneet varikkotaulun käyttöämme siten, että nyt mie näytetään myös kierrosaikani koko kilpailun ajan, jolloin on helpompi pitää tempo päällä vaikka ero toisena tulevaan olisi iso. Loppukautta ajatellen oli hyvä, että muut kärkikuljettajat ajoivat hieman sijoituksensa ristiin ja johdan nyt sarjaa 12 pisteellä. Hondan kisapuolen suurin johtaja Japanista oli myös paikalla katsomassa kisoja ja ennen eriä lupasin hänelle voittavani kisan, joten oli ihan hyvä että pystyin pitämään sanani, kertoi Weckman tiiminsä tiedotteessa.
Honda EMX150 -luokan kolmas kilpailu ajetaan heinäkuun lopussa Belgiassa, Lommelin radalla. Sitä ennen Weckman nähdään motocrossin SM-kilpailussa Orimattilassa.
Xracing