Webb katkaisi Roczenin putken

Orlandossa nähtiin tasainen taistelu Cooper Webbin ja Ken Roczenin välillä.
Kuva
Align Media
Cooper Webb kaasuttelin voittoon, kun Monster Energy Supercross-sarja jatkui viime yönä Orlandossa.

Camping World Stadium isännöi kauden seitsemättä Monster Energy Supercross-sarjan kilpailua. Ennen viime yön kisaa, Ken Roczen oli voittanut kolme edellistä kilpailua ja oli kasvattanut 16 pisteeseen. Cooper Webb päätti kuitenkin katkaista Roczenin putken Orlandossa ja illan voittoon.

Illan finaalin startin otti nimiinsä Zach Osborne, joka sai peräänsä Justin Braytonin, Roczenin, Webbin, Vince Friesen ja Justin Barcian. Sarjassa kolmantena oleva Eli Tomac oli ensimmäisessä kurvissa vasta 16. joten hänellä oli jälleen iso työ edessä. Osborne teki virheen toisella kierroksella ja Brayton nousi kärkeen, perässään Roczen ja Webb. Neljännellä kierroksella kärkikolmikko oli aivan yhdessä nipussa ja Webb hyödynsikin tilanteen, ohittamalla molemmat edellään olleet Honda-kuljettajat samassa kurvissa. Pari kurvia myöhemmin Barcia ohitti Braytonin, nousten kolmanneksi. Hetken kuluttua Osborne teki saman tempun ja otti neljännen sijan haltuunsa.

Tämän jälkeen tilanne kärjessä rauhoittuikin, erojen pysyessä kuitenkin pieninä. Kisan puolessa välissä Webbin johto oli sekunnin verran Roczeniin, jonka perässä sekunnin päässä tuli puolestaan Barcia. Sekunnin päässä hänestä oli Osborne. Samaan aikaan Tomac oli tehnyt omaa nousuaan ja oli viidentenä, 10 sekuntia Webbin perässä.

Finaalin toisella puoliskolla Webb kasvatti etumatkansa Roczeniin parhaimmillaan jo vajaaseen kolmeen sekuntiin. Barcia oli aivan Rozcenin perässä, mutta teki ison virheen röykkysuoralla ja oli jo pyörän päältä pois, mutta ei kuitenkaan kaatunut. Tuossa tilanteessa hän menetti kolmannen sijansa kuitenkin Osbornelle. Kun valkoinen lippu heilui, oli Roczen ajanut Webbin etumatkan kiinni. Viimeisellä kierroksella KTM-kuljettaja ei kuitenkaan tehnyt virheitä ja ajoi voittoon, Roczenin seuratessa aivan perässä. Barcia ahdisteli Osbornea ruutulipulle asti, mutta Husqvarna-kuljettaja piti pintansa ja oli kolmas. Tomac ajoi maaliin viidentenä, mutta hän jäi lopulta 17 sekuntia Webbille.

250-kuutioisenten itärannikon luokassa Hondan Jett Lawrence ajoi voittoon, ennen Yamaha-kaksikko Colt Nicholsia ja Christian Craigia. Jo Shimoda oli neljäs ja Mitchell Oldenburg viides.

Sarja jatkuu viikon kuluttua lauantaina samalla Camping World -areenalla. Tuolloin kautensa avaa myös 250-kuutioisten länsirannikon kuljettajat.

Alla tulokset ja pistetilanteet.