Vuoden endurokilpailu on valittu

Oulussa järjestettiin tänä vuonna vuoden endurokilpailu.
Kuva
Jani Hovi
Enduron lajiryhmä on valinnut vuoden kilpailuksi Oulun Moottorikerhon järjestämän Polar Enduron.

Vuoden endurokilpailun valinta ei ollutkaan yhtä helppoa kuin vuoden tulokkaan valinta. Hyviä ehdokkaita oli melkoisesti, joista loppusuoralle selvisi vielä neljä kisaa, Päijänne, Oulu, Jämsä ja Sipoo. Valinnassa kuunneltiin myös kilpailijoiden mielipiteitä.

Enduron lajiryhmän Jarkko Valtonen selvitti hieman, mikä ratkaisi valinnan Oulun hyväksi.

- Ei se, että valitaan vuoden kilpailuksi, välttämättä tarkoita sitä, että kisa olisi kaikkein paras, vaan paremminkin mieleen jäävä. Kyseessähän on kannustuspalkinto. Parasta kisaa on mahdotonta määritellä, koska kisat ovat kaikki erilaisia. Säälläkin on suuri merkityksensä ja se voi pilata hyvänkin kisan. Vastaavasti taas hienolla kelillä on mukava ajella ja heikompikin reitti tuntuu ihan mukavalta.

- Päijänneajo onnistui hienosti ja siinä oli mukana myös lyhyempi reittivaihtoehto, joka keräsi mukavasti kilpailijoita.

- Jämsässä on aina tehty hyviä kisoja, eikä siellä nytkään ollut mitään moitittavaa.

- Sipoon kisa oli selvästi vaikein, siellä keskeytettiin eniten, mutta tapahtumana sekin oli ihan hieno.

- Oulun kilpailun hyväksi valinnan ratkaisi lopulta se, että kyseessä oli uusi järjestäjä, joka sai aikaan varsin onnistuneen, pitkäreittisen kilpailun. Kilpailussa oli kolme erilaista maastokoetta, jotka kaikki olivat lähellä kaupunkia. Sääli vain, että korona esti yleisön paikalle pääsemisen, Valtonen päätti.