Viimeisen mestaruuden vuoro

Kuva
Jani Hovi
Motocrosskuljettajien kilpailukausi päättyy tulevana viikonloppuna Heinolassa ajettavaan kerhojoukkueiden SM-kilpailuun.

Heinolassa ajettavassa kaksipäiväisessä motocrosskilpailussa ratkaistaan kerhojoukkueiden Suomen mestaruus. Lauantaina oman kansallisen joukkuekisansa ajavat nuorimmat ja vanhimmat, eli luokissa MX65 ja MXV kilpailevat kuljettajat. Sunnuntaina ovat vuorossa MXC-luokan kansallinen joukkuekisa sekä SM-luokan joukkuekisa.

Mestaruus ratkeaa sijoituspisteiden mukaan, eli erän voittaja saa yhden pisteen, seuraava kaksi ja niin edelleen. Joukkueessa ajaa kolme kilpailijaa, joista jokainen ajaa kaksi erää. Joukkue saa jättää huonoimman eränsä huomioimatta, joten viiden erän sijoituspisteet ratkaisevat mestaruuden. Vähiten pisteitä kerännyt joukkue on siis Suomen mestari.

Todella pitkä lauantaipäivä käynnistyy kisaerien osalta jo kello 9:45, jolloin radalle pääsevät MX65-luokan kilpailijat. Joukkueita on mukana 22. Jos paperilla katsotaan, niin E-SMK.n kolmikko on se, jonka ylle heitetään ennakkosuosikin viitta. Podiumille mielivät varmasti myös HMK:n ja KMK:n joukkueet. Aina on kuitenkin myös muistettava, että kyse on moottoriurheilusta, jossa tekniikalla on oma osansa.

MXV-luokassa kisaamaan lähtee 13 kerhoa. Voittaja ainakin vaihtuu varmuudella, sillä viime vuoden voittaja sekä kakkonen eivät ole mukana. Ennakkoon ajatellen kerhoja kärkipaikalle on todella monta, mutta ehkä nelikosta VMK, PMK, OriMK, KarkMK voittajakin löytyy. Tai sitten ei.

Mielenkiintoinen sunnuntai

MXC-luokassa voittajaehdokkaita on myös melkoisesti. Viime vuonna voittoon ajoi VMK ja tämän vuoden tavoite on varmasti sama. E-SMK lähtee puolestaan kisaamaan samalla kolmikolla kuin luokkaa alempanakin. Myös HMK:lla on heittää radalle nimekäs kolmikko, joten kisasta tulee varmasti tiukka kun mukaan kilpailuun lähtee kaikkiaan 34 joukkuetta.

SM-luokassa kisasta pitäisi ennakkoon ajatellen tulla erittäin tasaväkinen, mutta onko näin, jää nähtäväksi. Viime vuonna mestariksi ajoi VMK, mutta mestarijoukkueen koko miehistö on vaihtunut. OriMK hävisi viime vuonna mestaruuden tasapistein ja jatkaa viime vuoden hopeamiehistöllään, joten onko tänä vuonna mestaruuden vuoro? Mitaleille tähyävät myös TamMC,  LosMK, SiMK ja TMK, ketään muutakaan unohtamatta. Kisaan on ilmoittautunut 27 joukkuetta, joista lauantaina karsitaan seitsemän pois. Varsinaiseen kisaan pääsee mukaan siis 20 joukkuetta. Sunnuntaina starttipuomi kaatuu Heinolassa ensimmäisen kerran kello 10:15.

Lipunmyynti tapahtuu portilta. Liput maksavat 15 € / päivä. Alle 12-vuotiaat vanhempien seurassa ilmaiseksi.

Heinolan motocrossrata sijaitsee osoitteessa Komostentie 255, Heinola.