VGN-pomo toivoo parempaa keliä

Teksti
Juuso Pulliainen.
Kuva
Tommy Salonen
Kuukauden päästä ajettavan VGN-kisan pomo Juuso Pulliainen kävi nauttimassa vetskucrossista ja toivoi Vierumäelle parempaa keliä.

Vierumäki Grand National -kisan promoottori Juuso Pulliainen avasi kisakautensa Sipoon MXV45-luokan kisalla. Ihan putkeen ei Juuson alkukausi mennyt, sillä Latviassa tulleen kylkivamman takia ajot ovat jääneet vähiin. Ensimmäisestä erästä Pulliainen tuli kesken pois.

– En vaan voinut ajaa, kädet puutuivat niin tunnottomiksi, että kaasukäsi irtosi vahingossa tangosta. Oli pakko tulla pois.

Ennen toista erää Pulliainen kävi OFFROADPron autolla kyselemässä, että tullaanko ottamaan ajokuvia. Vastasimme, että ei tulla, lunta tulee taivaalta ihan älyttömästi. Kuvien sijaan kysyimme Juusolta, mitkä ovat nyt mietteet ennen pian ajettavaa VGN-kisaa.

– No hyvä olisi jos Vierumäellä sataisi vähän vähemmän lunta, totesi Pulliainen ja lähti tarpomaan kohti lähtökarsinaa.

Toinen erä ajettiin karussa kelissä mutta sen VGN-Juuso taisteli maaliin asti, ollen lopputuloksissa sijalla 12.