Vesterinen italialaisen tiimin joukoissa nuorten MM-kisaan

Teksti
Matias Vesterinen suuntaa nuorten MM-kilpailuun italialaisen MGR Motocross Teamin joukoissa.
Kuva
MGR Motocross Team
Motocrosskuljettaja Matias Vesterisellä riittää kiirettä seuraavan reilun viikon aikana. Hän ajaa nuorten MM-kilpailussa Italiassa, Hollannin mestaruussarjassa sekä SM-osakilpailun kotiradallaan Imatralla.

Matias Vesterinen juhli 17-vuotissyntymäpäiväänsä tiistaina Italiassa, minne hän matkusti viime viikolla valmistautumaan motocrossin nuorten MM-kilpailuun. EM-sarjaa kotimaisen KTM Motorsport Finland -tiimin väreissä kiertävä ja SM-sarjassa orimattilalaisen Motopalvelun tuella ajava ruokolahtelainen suuntaa tulevan viikonlopun maailmanmestaruustaistoon italialaisen MGR Motocross Teamin joukoissa.

Imatran Moottorikerhoa edustava Vesterinen kävi tutustumassa MGR-tiimin toimintaan jo kesäkuussa, ja nyt yhteistyö sisältää MM-kilpailun. Vesterinen kilpailee 125-kuutioisten pyörien luokassa, missä hän saa vastaansa niin Euroopan parhaimmiston kuin kovia kuljettajia muun muassa Amerikasta ja Australiasta.

- Pohjustamme tässä samalla ensi kautta, sillä olemme neuvotelleet MGR-tiimin kanssa sopimuksesta. Mitään ei ole kuitenkaan vielä lyöty lukkoon, vaan ajan nyt vain tämän MM-kisan heidän kanssaan, Vesterinen muotoilee.

- En ole silti päättänyt, ajanko kisan omalla, tutulla pyörälläni vai tiimin kalustolla. Testaan pyörää keskiviikkona, minkä jälkeen teemme tiimin kanssa yhdessä päätöksen.

Vesterinen on jo ehtinyt harjoitella Italiassa MGR-tiimin mekaanikkojen, tiimipäällikön sekä valmentajan seuratessa toimintaa. Tyytyväisyys on ollut molemminpuolista. MGR-tiimin muut kuljettajat kilpailevat Italian mestaruussarjassa sekä EM-sarjassa.

- MM-kilpailussa on mukana pääasiassa EM-sarjaa kiertäviä kuskeja, mutta myös jonkin verran Euroopan ulkopuolelta. Tavoitteeni on kymmenen parhaan joukossa, mutten ole sen  ihmeemmin kisaa miettinyt tai jännittänyt.

- Ajoin aiemmin hyvän EM-osakisan samalla Trentinon radalla, mutta viimeiset osakisat ovat olleet haastavia. Olen kaatuillut ja ottanut huonoja startteja. Nyt täytyy pystyä omaan hyvään ajoon.

MM-kilpailussa Vesterisen kanssa samassa 125-luokassa ajaa Orimattilan Moottorikerhon Wiljam Malin ja 85-kuutioisten luokassa Lohjan Seudun Moottorikerhon Kasimir Hindersson, joka johtaa alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan SM-sarjaa.

Hollannin kautta hakemaan voittoa SM-kotikilpailusta

MM-kilpailun jälkeen Vesterinen suuntaa Hollantiin, missä ajetaan maan mestaruussarjan (Dutch Masters) neljäs, eli viimeinen osakilpailu. Zwarte Cross on tavallista isompi kilpailutapahtuma, joten 125-kuutioisten luokka kilpailee poikkeuksellisesti jo perjantaina 19. heinäkuuta. Vesterinen on sarjassa kahdeksantena.

- En ole tyytyväinen tuloksiini aiemmissa kisoissa Hollannissa, mutta lähden silti ehdottomasti kauden päätökseen. Sarja on todella kovatasoinen ja arvostettu, Vesterinen muistuttaa.

Hollannin kilpailun jälkeen Vesterinen lentää Suomeen perjantaina illalla ja suuntaa kotiinsa Itä-Suomeen, Ruokolahdelle. Sunnuntaina 21. heinäkuuta on vuorossa Suomen mestaruussarjan neljäs osakilpailu Vesterisen kotiradalla Imatran Kurkvuoressa.

250-kuutioisella nelitahtisella KTM:llä kilpaileva Vesterinen on MX2-luokan SM-sarjassa toisena, 15 pisteen päässä johtopaikkaa pitävästä Espoon Moottorikerhon Emil Silanderista. Erävoitosta saa 25 pistettä ja jokaisessa osakilpailussa ajetaan kaksi erää. SM-sarjassa on yhteensä kuusi osakilpailua.

Vesterinen on johtanut tänä vuonna SM-eriä, muttei ole vielä voittanut. Hän on ollut parhaimmillaan toinen. Vesterisen silmissä siintää uran ensimmäinen erä- ja osakilpailuvoitto Imatran radalla, joka sijaitsee vain viiden minuutin matkan päässä hänen kotoaan.

- On siistiä päästä ajamaan kotiyleisön eteen. Paikalla on varmasti paljon tuttujakin. Tunnen radan hyvin ja olen ajanut siellä vuosien aikana paljon. Tällä kaudella en ole ehtinyt sinne montaa kertaa, mutta odotan innolla kotikisaa.

- Hyvillä lähdöillä ja omalla ajolla se voitto on mahdollista ottaa. Ne aiemmista kisoista tutut kaatumiset pitää kyllä jättää pois. Olen jo taistellut erä- ja osakisavoitoista tänä vuonna, joten kaikki eväät ykköstilaan ovat olemassa.

Vesterinen ei ole kilpaillut SM- eikä Suomen Cup -tasolla Imatralla. Viime vuonna hän kuitenkin voitti kansallisen MX-liigan osakilpailun molemmat MX125-luokan erät Kurkvuoressa. Vuonna 2016 Vesterinen oli nuorten kuljettajien, 85-kuutioisten pyörien EMX85-luokan EM-karsintasarjan osakilpailussa Imatralla toinen.

- Rata on nopeavauhtinen, mistä tykkään. Pieni osa rataa on todella pehmeää hiekkaa, mutta muualla ei ole niin pehmeää. Kovaa maata sieltä ei enää oikeastaan löydy. Mäet tuovat oman mielenkiintoisen vaihtelunsa rataprofiiliin.

Kaksi päivää kilvanajoa Imatralla

Imatran Moottorikerhon isännöimä kilpailu on kaksipäiväinen. Lauantaina 20. heinäkuuta ajetaan nelipyöräisten ATV-luokan SM-osakilpailu sekä veteraanien Suomen Cup -osakilpailu. Soolopyörillä kilpaillaan puolestaan alle 18-vuotiaiden MXJ-luokan sekä 35-, 45- ja 55-vuotiaiden veteraanien neljännen Suomen Cup -osakilpailun merkeissä. Lisäksi alle 15-vuotiaille järjestetään kansallinen kilpailu luokassa MXC.

Sunnuntai ajetaan MX1- ja MX2-luokan sekä alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan SM-sarjojen neljäs osakilpailu.

Kurkvuoren motocrossrata sijaitsee noin 15 kilometriä pohjoiseen Imatran keskustasta, Valtatie 6:n varrella osoitteessa Karjalantie 857, Imatra.

Kilpailun ilmoittautuminen päättyy torstaina 11. heinäkuuta, minkä jälkeen on tiedossa lähtöluettelo. Ilmoittautuminen tapahtuu Suomen Moottoriliiton Motti-palvelussa, mistä löytyy myös lähtöluettelo: https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents