Veronan johdolla Slovakiaan, mukana 7 suomalaista

Teksti
Andrea Verona johtaa enduron MM-sarjaa.
Kuva
Future7media
Enduron MM-sarjan viides kisaviikonloppu ajetaan Slovakian Gelnicassa, jonne tullaan Andrea Veronan johtaessa sarjaa mukavalla 23 pisteen erolla.

Enduron MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Slovakian Gelnicassa, joka on tuttu paikka enduron harrastajille. Gelnica sijaitsee Slovakian kaakkoislaidalla 40 kilometriä Kosicesta luoteeseen. Unkarin rajalle on matkaa 30 kilometriä, eikä Ukrainakaan ole kuin 100 kilometrin päässä. Gelnica ei mikään suuri kaupunki ole. Asukkaita on kuutisen tuhatta, mutta enduroa Gelnicassa on ajettu paitsi kansallisella, myös kansainvälisellä tasolla aiemminkin. Vuonna 2015 ISDE käväisi myös Gelnican maastoissa ja vuonna 2017 EM-sarja puolestaan päättyi Gelnicaan.

Kilpailu noudattaa tuttua kaavaa. Perjantaina ajetaan supertesti, joka alkaa tällä kertaa jo kello 17:00 Suomen aikaa. Lauantaina ja sunnuntaina ajetaan kolme kierrosta kumpanakin päivänä ja kierros pitää sisällään kolme maastokoetta. 75 kilometrin pituinen kierros ajetaan kahdeksikon muotoisena.

- Ensin ajetaan extremetesti, jossa on kentälle tehty keinotekoisia esteitä. Crossitestistä on osa peltoa, mutta aika paljon ajetaan myös metsässä. Mäkiä on tosi paljon ja pituutta sillä on ehkä tuollaiset 8-10 minuuttia ja niiden jälkeen tullaan huoltoon. Sitten lähdetään toiselle lenkille, jossa on pitkä endurotesti, joka on kokonaan metsässä. Siinä on juurakkoa ja kivikkoa ja se on pohjaltaan aika märkää. Koko ajan ajetaan myös ylä- tai alamäkeä. Se kestää varmasti 15-16 minuuttia. Sen jälkeen tullaan jälleen huoltoon ja lähdetään uudelle kierrokselle, kertoi Hermanni Haljala.

Suosikit

Kuten todettua Andrea Verona tulee GP-luokan kärkimiehenä Gelnicaan ja aikoo varmasti myös lähteä kärkimiehenä Gelnicasta pois. Voittoa hakee kuitenkin niin moni muukin kuljettaja, joten voiton eteen saa todella tehdä täyden päivätyön. Wil Ruprecht on sarjassa toisena ja hakee varmasti hyvitystä epäonnistumiselleen Portugalissa. Nathan Watson puolestaan voitti molemmat päivät Portugalissa ja tavoittelee nyt voittoputkensa jatkamista. Alkukaudella loistanut Josep Garcia on jälleen täydessä ajokunnossa, samoin Brad Freeman ja Steve Holcombe, joten voittajaa ei kannata lähteä edes veikkaamaan.

Enduro1-luokan kärjessä on kolme italialaista, joista Andrea Verona on voittanut kaikki tähän asti ajetut päivät. Thomas Oldrati ja Matteo Cavallo jahtaavat maanmiestään ja todennäköisin voittaja löytyy tästä kolmikosta.

Enduro2-luokkaa johtaa Wil Ruprecht ja häntä uhkaavat lähinnä Nathan Watson ja Josep Garcia. Unohtaa ei sovi myöskään Steve Holcombea, joka oli kuukausi sitten Portugalissa kumpanakin päivänä toinen.

Enduro3-luokan kärjessä on Brad Freeman, mutta toisena oleva Mikael Persson antaa varmasti tikun vastuksen, etenkin kun maasto ainakin sopii ruotsalaiselle. Kärkisijoja tähyävät myös Matteo Pavoni ja Antoine Basset.

Juniorit

Juniorluokassa ykkösnimi on koko kauden huippuvauhtia edennyt Zach Pichon. Koko kauden aikana hän on hävinnyt vain yhden kerran yhdelle miehelle. Suomalaisittain on hienoa, että tuo Pichonin tappion aiheuttaja on Roni Kytönen, joka tulee Gelnicaan sarjakakkosena. Kytösen niskaan puhaltaa kuitenkin Luc Fargier vain kahden pisteen päässä. Jed Etchells oli Portugalissa hieman hukassa, mutta häntäkään ei sovi kärkikahinoista unohtaa. Suomalaisvärejä puolustavat lisäksi Hermanni Haljala ja Peetu Juupaluoma. Myös Eetu Puhakainen lähtee vertaamaan vauhtiaan muihin MM-tasolla.

- Tällä hetkellä on oikein mukava keli, lämmintä tuommoiset 25 astetta. Säätiedotus on kylläkin luvannut kisapäiville sadetta, mutta näyttää siltä, ettei sitä välttämättä tule. Minusta vesikeli olisi vaihteeksi kyllä ihan mukava. Järjestäjä on kuitenkin varautunut sateeseenkin, koska reitille on tehty pahimpiin mäkiin kiertopaikkoja. Melkoisen pitkät pätkät täällä ainakin on. Endurotestiä käveltiin neljä ja puoli tuntia. Crossitesti oli sitten lyhyempi, siinä ei mennyt kuin kaksi ja puoli tuntia. Sairastin tuossa koronan edellisen MM:n jälkeen, niin vieläkin huomaa, että kävely meinasi ottaa koville. Olen kyllä parantunut jo hyvin, mutta huomaa, että ei ole kuukauteen tehnyt juuri mitään, Haljala selvitti.

Youth-luokassa Harry Edmondson on ajanut jo mukavan 27 pisteen johdon, mutta kun kolme kisaviikonloppua on vielä ajamatta, ei vielä ole varaa ryhtyä varmistelemaan. Kevin Christino on sarjassa toisena ja kolmospaikkaa pitää hallussaan Samuli Puhakainen. Hänellä on sarjasta yksi päivävoitto ja nyt on hyvä mahdollisuus ajaa lisää, sillä Slovakian maasto sopii varmasti Puhakaiselle. Samoin maasto sopii Pyry Juupaluomalle, joten kaksikko voi olla päivän päätteeksi hyvinkin korkealla. Kolmantena suomalaisedustajana luokassa nähdään Niko Puotsaari, joka varmisti juuri itselleen U20-luokan Suomen mestaruuden.

Kilpailu käynnistyy kumpanakin päivänä kello 10:00 Suomen aikaa ja maaliin ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan noin kello 17:00.