Varkaille yli 100 000 euron saalis

Kuva
Jani Hovi
Kauhajoella nähtiin varsin ammattimainen rikos, kun varkaat murtautuivat Loukko.comin myymälään ja anastivat 11 uutta moottoripyörää.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä varkaat iskivät Loukko.comin myymälään Kauhajoella. Varkaat ottivat kohteekseen 11 tehtaan kuljetuslaatikossa ollutta offroad-pyörää. Yöllä varkaat purkivat pyörät laatikoista ja veivät ne piha-alueelta pois aitaan tehdyn reiän kautta.

- Pyörät olivat hiljattain tulleet meille, emmekä olleet edes ehtineet purkamaan niitä vielä laatikoista pois ja laittamaan myymälään esille. Muutama pyörä näistä oli jo myös myyty asiakkaille ja ne odottivat vain toimitusta, kertoo Juji Loukko.

Varkaat onnistuivat myös välttämään tehokkaasti Loukko.comin turvakamerat ja olivat käyneet jopa kääntämässä naapuriyrityksen turvakameraa. Näin ollen voidaan päätellä, että varkaat ovat tehneet taustatyön hyvin ja toiminta on ollut varsin ammattimaista. Yöllinen vesisade myös vaikeutti turvakameroiden kuvan tulkitsemista.

- Poliisi tutkii asiaa ja meillä oli täällä eilen tutkintaryhmä paikalla lähes koko päivän ajan, Loukko jatkoi.

Pyörien myyntiarvo on reilusti yli 100 000 euroa. Pelkän rahan lisäksi tapahtuma on tietysti aiheuttanut myös muuta harmia.

- Kaikki tietävät, että tällä hetkellä pyörien saaminen ei ole myyntiin ei ole ihan, johtuen valmistajien tuotantohaasteista. Sitten tietysti kaikesta tästä aiheutuu todella uskomaton määrä ylimääräistä työtä, Loukko päätti.

Poliisi pyytää havaintoja Moottoritie 2:n läheisyydessä eilen illalla sekä viime yönä liikkuneista mahdollisista vieraista ajoneuvoista / ajoneuvoyhdistelmistä. Mahdolliset vihjeet voi soittaa Pohjanmaan poliisilaitoksen vihjenumeroon 0295 440 513.

Varastetut pyörät:

1. YAMAHA YZ250F 2022 DPBSE
VIN-numero JYACG40C000025939
Moottorin etuliite/numero G3L4E-026240
Väri: DPBSE (Racing Blue)

2. KTM 450 EXC-F SIX DAYS, 2022
VIN: VBKEXA400NM358778
Moottorinro. N79545059

3. KTM 350 EXC-F 2022
VIN: VBKEXA409NM236890
Moottorinro. N79394629

4. GASGAS EC 250F 2022
VIN: VBKGCA401NM164927
Moottorinro. N79148175

5. KTM 300 EXC TPI ERZBERGRODEO 2022
VIN: VBKGSA200NM362131
Moottorinro. N55791874

6. GASGAS EC 250F 2022
VIN: VBKGCA402NM170025
Moottorinro. N79149209

7. KTM 350 SX-F 2022
VIN: VBKSXN431NM241814
Moottorinro. N79321172

8. KTM 300 EXC SIX DAYS TPI 2022
VIN VBKGSA205NM359791
Moottorinro. N55792169

9. GASGAS MC 350F 2022
VIN: VBKGAN435NM242388
Moottorinro. N79321291

10. GAS GAS MC 250F 2022
VIN: VBKGAK435NM160398
Moottorinro. N79124203

11. KTM 450 SX-F 2022
VIN: VBKSXR434NM337007
Moottorinro. N79526319