Varjonen luottaa jatkossakin Husqvarnaan

Teksti
Miro Varjonen (oik.) ja RX Moton Leevi Takatalo jatkavat yhteistyötä alkavalla kaudella.
Kuva
Tiedote
o vuodesta 2016 alkaen Husqvarnalla kilpaillut Miro Varjonen lähtee tavoittelemaan SM-mitallia MX2-luokan SM-sarjasta ja edelleen Husqvarnan ohjaimissa.

Miro Varjonen lähti viime kauteen kunnianhimoisin ja realistisin tavoittein ja tarkoituksena oli olla kauden päätteeksi SM-pisteissä sijoilla 1-3. Menneellä kaudella uransa ensimmäisen MM-osakilpailun MX2 luokassa Vantaalla ajanut ja ensimmäisen SM-erävoiton Tornion MX2-luokan kilpailussa saavuttanut Varjonen olikin kiinni vahvasti kausi tavoitteessaan ennen kahta viimeistä SM-kilpailua ollen sarjassa kolmantena. Heinolan kilpailun aika-ajoissa kuitenkin Miro teki ajovirheen ja kaatui rajusti loukaten selkäänsä. Loukkaantumisesta johtuen hän joutui 1 kuukauden sairaslomalle ja näin ollen kaksi viimeistä osakilpailua jäi hänen osalta ajamatta ja niistä siis saldona neljä 0-erää. 

Kausi oli kokonaisuutena moni vivahteinen, vaikka kaatuminen Heinolassa keskeyttikin hyvin menneen kauden ja Varjosen sijoitus jäi seitsemänneksi henkilökohtaisessa SM-sarjassa. Varjonen palasi kuitenkin menestyksekkäästi radalle joukkuekilpailuun syyskuussa Vantaalle, saavuttaen SM-hopeaa Turun Moottorikerhon joukkueessa Hermanni Koskisen ja Aaro Mennan kanssa. Lopullisen huipennuksen kausi kuitenkin sai marraskuussa Tampereen pirkkahallissa ajetussa supercrossissa SX-2 luokassa, jossa Varjonen voitti molemmat päivät ja hänet kruunattiin “Tampereen prinssiksi” SX2 luokassa.

Varjonen osallistui kesällä myös Latvian Kegumsissa ja Ruotsin Uddevallassa ajettuihin EMX250-luokan kilpailuihin ja ajoi niissä itsensä mukaan varsinaisiin kisa eriin, joten nuorukainen sai kasvatettua kokemusta myös  EM-tasolla.

Varjonen ajoi kaudella RX Moton tukemana Husqvarnalla ja samalla kaavalla Turun Moottorikerhon kuljettaja jatkaa myös ensi kaudella. 

Nyt Varjonen saa alleen viime vuodesta päivitetyn vuoden 2024 Husqvarna FC 250 -mallin, jolla hän tulee ajamaan SM-sarjan lisäksi myös valikoituja EMX250-luokan kilpailuja ja muita kansainvälisiä kilpailuja.

- Jatkan samojen tuttujen ihmisten kanssa ja sitä kautta pystyn keskittymään täysillä harjoitteluun. Kuitenkin viime vuosien kotimaan talviset  “spoori-treenit” vaihtuvat nyt ulkomaan leiritykseen, kun sain opiskeluni päätökseen ja valmistuin talonrakentajaksi Rasekosta nyt joulukuussa. 

-Siis lähden nyt tammikuun puolivälissä Espanjaan, tarkoitus olisi harjoitella Espanjassa helmikuun loppuun saakka ja sen jälkeen jatkaa treenejä Belgiassa ja Hollannissa.  Haluan kiittää  edesmennyttä Sami Pöllästä, Husqvarna Nordicin Juha Salmista, RX Moton  Eeli ja Leevi Takataloa, Yokoa ja muita yhteistyökumppaneita kaikesta avusta, tuesta,neuvoista ja ennen kaikkea huikeasta kannustuksesta joista olen saanut nauttia menneelläkin kaudella kertoo Varjonen.

Alku talven harjoitteluun Varjosella kuuluvat ajotreenit sisäradalla Raisiossa, sekä peruskuntoharjoittelu ladulla ja kuntosalilla. Tulevaan kauteen Varjonen lähtee myös tutuin opein, Leevi Takatalon jatkaessa valmennus apuna.

- Leevillä on ollut suuri rooli harjoittelussani ja olen treenannut hänen ohjeillaan jo useamman kauden ajan ja kehitys on ollut koko ajan nousujohteista. Ensi kaudelle olemme Leevin kanssa asettaneet kovan tavoitteen ajaa Suomen mestaruudesta MX2-luokan SM-sarjassa. Odotankin kovasti mihin ratkaisuun Suomen uusi MX-lajiryhmä päätyy tulevan kauden sarja- ja sääntö formaateissa Varjonen päättää.