Valmennuspäällikkö Päitsille
Vuonna 2000 mopolla Päijänteen ympäriajon kiertänyt Tomi Konttinen starttaa nyt kolmatta kertaa järven kiertoon. - Ensimmäisen kerran ajoin tosiaan mopo -luokassa, juuri kun olin lopettanut crossiurani. Sen jälkeen ajoin vuonna 2005 kilpailun myös ja nyt siis kolmatta kertaa, toiseksi cross countryn SM-sarjassa viime vuonna ajanut Konttinen kertoo.
Tarina Konttisen ideasta Päitsille lähtemiseen on tuttu. - Mia pitää olla aina jotain tavoitteita, mihin harjoittelen. Ja itsensä kunnossa pitäminen kun on tärkeää, niin sitä kautta sain ajatuksen kisasta jo syksyllä. Sitten puhuin ajatuksesta vähän väärässä paikassa ja tuli lyötyä oikein kättä päälle -ideasta, joten pakkohan sinne on lähteä, Konttinen kertoo.
Valmistautuminen kilpailuun ei ole kuitenkaan startannut parhaalla mahdollisella tavalla. - Viime keväänä operoitu polveni tuli syksyllä kipeäksi ja joulukuussa se jouduttiin operoimaan. Kierukassa oli pieni repeämä ja se vaati hetken aikaa toipuakseen. Olin itse asiassa ajamassa viime viikonloppuna ensimmäisen kerran.
Konttisen luokasta ei ole vielä varmuutta. - Olen ajanut nyt 300 -kuutioisella kaksitahtisella ja saattaa olla, että lähden sillä kilpailuun, Konttinen päättää.
Päijänteen Ympäriajo ajetaan 23.-24.3.2013
Jani Hovi / Xracing