Vahva suomalaisedustus viikonloppuna Saarenmaalla

Eero Remes lähtee mukaan Viron endurosarjan osakilpailuun Saarenmaalle.
Kuva
Jani Hovi
Suomalaiset lähtevät Eero Remeksen johdolla valloittamaan kärkisijoja Viroon viikonloppuna.

Tulevana viikonloppuna kaasutellaan Viron avointa endurosarjaa Saarenmaalla ja kisassa nähdään mukana myös monta suomalaista huippukuljettajaa. Tällä hetkellä kilpailuun ovat ilmoittautuneet Suomen kärkinimistä muiden muassa Eero Remes, Eemil Pohjola, Antti Hänninen ja Roni Salin. Myös V40-luokan suosikit tulevat Suomesta, kun starttiviivalle asettuvat Mika Karma, Juha Puotsaari ja Janne Mukkala.

Kaksipäiväinen kilpailu ajetaan Saarenenduron hiekkapohjaisilla ja nopeilla radoilla. Kilpailukeskuksena toimii Kuressaaren kaupungin uimarannan puisto ja siellä sijaitsee myös kisan yleisömaastokoe.

Kilpailun reitti ajetaan samoissa maastoissa, joissa piti ajaa koronaviruksen vuoksi peruutettu Viron EnduroGP.

Kilpailuun on tällä hetkellä ilmoittautunut noin 100 kuljettajaa ja maista edustettuina ovat Suomi, Viro ja Latvia. Kilpailun ilmoittautumisaika päättyy torstaina illalla ja ilmoittautuminen tapahtuu täältä.

Lisätietoja kisasta.