Uskomatonta epäonnea
Jo aamun harjoituksissa Jani Tanhunpään mönkijän etuiskari hajosi. Silti hän oli harjoitusten 8. nopein. Lasse Ruotsalainen oli peräti harjoitusten toiseksi nopein ja nuori Valtteri Vainionpää erinomaisesti 15 nopeimman joukossa. Sama trendi jatkui koko viikonlopun ajan. Aina kun pojat pääsivät radalle vauhti oikeutti kärkipäähän, mutta ongelmat estivät tulosten syntymisen.
Lauantain karsintaerissä ensimmäisenä ajanut Jani Tanhuanpää otti erinomaisen startin ollen ensimmäisen kierroksen jälkeen toisena. Toiselle kierrokselle lähdettäessä hän nousi kärkeen ja hallitsi erää yli puoleen väliin saakka. Tuolloin Tanhuanpäällä meni hyppy pitkäksi ja huonolla tuurilla etupyörä osui reikään ja mönkijä nurin. Mönkijä meni tilanteessa ajokelvottomaksi ja Tanhuanpää loukkasi ranteensa. Huolto parsi mönkijän kasaan ja kuljettaja yritti vielä sunnuntai-aamuna ajaa, mutta ei kivuiltaan kyennyt, eikä lääkäri ei suostunut puuduttamaan rannetta, kun ei ollut varmuutta vamman laadusta.
2. karsintaerässä Ruotsalainen sai myös loistavan startin ja ajoi toisena viimeiselle kierrokselle lähdettäessä, siellä epäonni astui peliin ja ketjut pääsivät päältä ja tuloksena taas keskeytys.
3. erässä Vainionpäältä katkesi virtajohto jo toisella kierroksella eli näin varmistui sunnuntaille huonoin mahdollinen lähtöpaikka.
Sunnuntain warm-upissa varmistui että Tanhuanpää ei pysty ajamaan, mutta Lasse ja Valtteri olivat taas tuloslistan kärkipäässä.
1. erässä Ruotsalainen joutui lähtemään sijalta 30, mutta oli erän loppupuolella jo sijalla 12, kun mönkijän takapää sai iskun kivestä ja taas lähtivät ketjut päältä. 2. erässä ajoivat sekä Ruotsalainen että Vainionpää ja huonoilta lähtöpaikoilta oli ohitusharjoitukset edessä. Kumpikin teki työtä käskettyä ja nousivat koko erän ajan. Ruotsalainen joutui ajamaan varikolle sijalta 12, kun vesiletku irtosi ja näin matkan teko tyssäsi jälleen siihen. Vainionpää jatkoi höyryävällä mönkijällä maaliin asti, nousten erinomaisesti sijalle 14 ja oli ainut maaliin päässyt suomalainen koko viikonlopun aikana. Vainionpää osoitti ajollaan, että vauhti riittää helposti näihin karkeloihin. Höyryävä mönkijä tarkoitti rikkoutunutta jäähdytintä joka esti viimeiseen erään osallistumisen. Vainionpäälle oli lauantai-iltana vaihdettu jo varakone lohkon halkeamisen vuoksi ja kun Tanhuanpääkin mönkijän etupää oli tehty lähes uusiksi, olisi huollon ponnistelujen vuoksi toivonut jo epäonnen loppumista, mutta nyt niin ei käynyt.
Poikien vauhti olisi riittänyt aina mitalitaisteluihin asti ja pois lähtiessä todettiin, että nyt on käytetty jo ensi vuodenkin epäonni joten silloin tullaan ja konkretisoidaan vauhti myös tuloksiksi.
Kisan voitti Hollanti, toinen oli Latvia ja kolmas isäntämaa Saksa.
Tiedote: ATV-maajoukkue