USA hankaluuksissa MXoN –joukkueen kanssa
Vielä muutama viikko sitten Amerikan mahdollisuudet voittaa tämä vuoden Motocross of Nations –kilpailu näyttivät hyvältä. Sen jälkeen loukkaantumisten ja kuljettajien kieltäytymisien jälkeen he ovat tilanteessa, jonka johdosta tulevat lähtemään varmasti altavastaajana kilpailuun. 250-kuutioisten luokkaan joukkueella on heittää Zach Osborne, joka voitti aiemmin kaudella supercrossmestaruuden ja on menossa nyt vahvasti myös kohti ulkosarjan mestaruutta. Mutta ongelmat tulevat ison luokan kahdesta kuljettajasta.
Kieltäytymisiä ja muita syitä
450-kuutioisten ulkosarjaa tällä hetkellä johtava Eli Tomac ilmoitti viikko sitten, ettei ole käytettävissä kisassa. Tomac ajaa Amerikan sarjan päättymisen jälkeen Floridassa kaasuteltavan MM-sarjan osakilpailun ja haluaa sen jälkeen pitää taukoa kilpailemisesta, ennen lokakuun lopussa Las Vegasissa ajettavaa Monster Energy Cupia.
Sarjassa toisena oleva Blake Baggett puolestaan suuntaa kauden päättymisen jälkeen luultavasti leikkaukseen, jossa hänen peukalonsa korjataan. Toinen vaihtoehto on, että Baggett joutuu lepuuttamaan peukaloaan ja hoitamaan sen sitä kautta kuntoon. On päätös sitten kumpi tahansa, ei Baggett ole joukkueen käytettävissä
Viime vuonna Italiassa ajetussa MXoN –kilpailussa ensimmäisen erän voittanut Jason Anderson oli seuraavana valintalistalla joukkueeseen, mutta Anderson suuntaa kauden jälkeen leikkaukseen, jossa häneltä poistetaan aiemmissa leikkauksissa laitettuja metallitukija. Näin ollen Andersonia ei nähdä myöskään joukkueessa.
Joukkue MM-kisoissa aiemmin hyvin viihtynyt Justin Barcia olisi myöskin valintalistalla, mutta Barcialla on edessä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tiimin vaihto, eikä hän pysty sen takia osallistumaan joukkueeseen.
Viime vuonna Amerikkaa edustanut Cooper Webb olisi hänkin joukkueen valintalistalla, mutta pari viikkoa sitten saatu polvivamma pitää hänet luultavasti myös pois joukkueesta.
Tuon listan jälkeen tiettävästi Aaron Plessingeriä mietittiin 450-kuutioisten luokkaan (ajaa tällä hetkellä 250-kuutioisissa), mutta viikonlopun tiedon mukaan myös hän menee kauden jälkeen leikkaukseen.
Ketkä liittyvät Osbornen seuraksi?
Kun 450-kuutioisten ulkosarjan kaksi kärkikuljettajaa ovat joukkueesta sivussa ja sarjakolmonen (Marvin Musquin) ja neljäs (Dean Wilson) eivät ole amerikkalaisia, on sarjavitonen Cole Seely luultavasti vahvoilla joukkueeseen liittymisen suhteen, vaikka hänellä ei ole aiempaa kokomusta kilpailusta.
Kuudentena sarjassa oleva Anderson on sivussa ja puolestaan seitsemäntenä oleva Justin Bogle jää kauden päätyttyä ilman tiimiä (RCH tiimin lopettaessa), joten hänkään ei ole joukkueen käytettävissä. Sarjassa kahdeksantena oleva Martin Davalos ei amerikkalainen, joten yhdeksäntenä oleva Weston Peick on seuraava pistetaulukossa, joka luultavimmin pystyisi osallistumaan kilpailuun.
Yhtenä vaihtoehtona on myös 250-kuutioisten sarjassa toisena ajavan Jeremy Martinin nostaminen isoon luokkaan. Martin ajoi Daytonan supercrossissa isossa luokassa ja yllätti siellä kaikki olemalla toinen.
Perinteisesti USA:n MXoN –joukkue julkistetaan Unadillan osakilpailun yhteydessä ja se kaasutellaan tulevana viikonloppuna. Joten näille arvauksille saadaan vahvistus lähiaikoina.
Xracing