Koivisto taistelun jälkeen voittoon

Kuva
Jani Hovi
Naisten SM-kilpailusta muodostui Mikkelissä hieno näytelmä, joka päättyi lopulta Justiina Koiviston voittoon.

Päivän toisen lähdön huomio Mikkelissä kohdistui naisten SM-luokkaan. Justiina Koivisto otti startin nimiinsä ja sai pian peräänsä Roosa-Maria Toivosen. SM-sarjassa kolmantena ollut Jutta Heikkala sen sijaan sammutti pyöränsä startissa ja joutui lähtemään muiden perään.

Heikkala oli kuitenkin hyvässä vauhdissa kahden ensimmäisen kierroksen aikana ja saavutti toisena ajaneen Toivosen. Heikkala tuli kärkiporukasta ensimmäisenä huoltoon ja menetti tuntuman Toivoseen. Toivonen puolestaan ajoi Koiviston kiinni ja kaksikko taisteli tasaisesti, kunnes Koivisto kaatui. Kilpailun lopussa Toivonen ajoi jälleen Koiviston kiinni ja ohittikin hänet, mutta meni rajusti nurin. Toivonen ei kuitenkaan luovuttanut, vaan ajoi taas Koiviston kiinni toiseksi viimeisen kierroksen alussa. Metsäosuudella Toivonen kaatui kuitenkin jälleen ja joutui nostelemaan pyöräänsä ojasta, jolloin Koivisto karkasi voittoon.

Viimeisen kierroksen lopussa Heikkala ajoi toisena olleen Toivosen lähes kiinni, mutta ei päässyt yrittämään ohitusta. Koivisto voitti kilpailun, Toivonen oli kakkonen ja Heikkala kolmas.

Toisen lähdön ylivoimaiseen voittoon kaasutteli Janne Mukkala, joka voitti samalla V50-luokan. C-luokan voittaja Miro Kuusi ajoi toisena maaliin ja V50-luokassa ajanut Jesse Sanden oli lähdön kolmas.