Urheilukilpailujen ohjeistus viivästynee ensi viikkoon

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Viranomaisten tulkintaohje tapahtumiin ja kilpailuihin liittyen viivästyy ja se julkaistaan luultavasti vasta ensi viikolla.

Alla Suomen Moottoriliiton tiedote asiasta:

----

THL ja STM laativat paraikaa rajoituksiin liittyvää tulkintaohjetta urheilutapahtumien ja kilpailujen järjestämisen tueksi. Uudet 14.5. ja myöhemmin 1.6. voimaan tulevat rajoitukset ovat herättäneet kysymyksiä ja jättävät paljon tulkinnan varaa. Urheiluyhteisö on todennut, että rajoitusten noudattamisen tueksi tarvitaan tulkintaohje.

Olympiakomitea on tehnyt paljon työtä asian edistämiseksi viime viikon ajan, mutta viimeisimmän tiedon mukaan tulkintaohjeen valmistelutyö kestää vähintään kuluvan viikon loppuun. SML:lle annetun arvion mukaan ohjeistusta olisi odotettavissa ensi viikon aikana.

SML järjestää tänään torstaina 14.5. kaikkien lajiryhmien yhteisen tilannearviopalaverin, jotta tapahtumiin ja kilpailuihin liittyvän, SML:n oman ohjeistuksen työstäminen saadaan pikaisesti käyntiin viranomaisten ohjeen julkaisun jälkeen.

Tällä hetkellä voimassa olevat rajoitukset löytyvät valtioneuvoston ja aluehallintoviraston sivuilta. Myös Olympiakomitea on sivuillaan julkaissut ohjeistusta urheilujärjestöille.

Tiedotamme lisätietoja heti kun se on mahdollista.