Tuttua seutua

Teksti
Enduron MM-sarja jatkuu viikonloppuna Italiassa.
Kuva
Kari Raitanen
Vain viikko Kreikan jälkeen enduron MM-sarja jatkuu Italiassa. Nyt ollaan tutuissa maisemissa, Rovettassa.

Endurokuljettajat eivät MM-sarjassa pitkää taukoa saaneet, sillä jo nyt ollaan Italian Rovettassa, jonka vuoristoisissa maisemissa taistellaan jälleen MM-pisteistä. Rovetta on pieni, 4 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Italiassa. Se sijaitsee aivan Alppien etelälaidalla. Lähin iso kaupunki on Bergamo, jonne on matkaa noin 40 kilometriä

Näissä upeissa vuoristomaisemissa on kisattu lukuisia kertoja, onhan järjestäjänä yksi Italian kuuluisimmista endurokerhoista, Motoclub Bergamo. Kuuluisa on myös kisa, sillä se on tutummalta nimeltään Valli Bergamasche, joka järjestetään jo 43:nnen kerran.

Reitillä on tällä kertaa pituutta noin 50 kilometriä. Kierroksella on neljä maastokoetta, joista kaksi on crossitestejä sekä yksi endurotesti ja yksi extremetesti. Viimeisen tiedon mukaan kierroksia ajettaisiin kolme ja puoli. Luonnollisesti jo tänään illalla ajetaan supertesti, jonka tulokset huomioidaan lauantain kisassa.

Kisa on kerännyt myös huomattavasti normaalia suuremman osanottajajoukon, sillä pääluokissa on yhteensä 45 ilmoittautunutta. Junioreissa mukaan starttaa 33 kilpailijaa ja Youth-luokassakin on ilmoittautuneita 22.

Suosikit

EnduroGP:ssä Brad Freeman on pakko laskea edelleen ykkössuosikiksi, olkapäävammasta huolimatta. Moni muukin kärkinimistä ajaa enemmän tai vähemmän toipilaana. Steve Holcombe kärsii vieläkin oudosta virustaudista. Alex Salvini ja Giacomo Redondi potevat kylkiluitaan. Kaikesta huolimatta miehet ajavat kisassa ja taatusti myös kovaa. Suosikkeihin kuuluvat myös Daniel McCanney, Matteo Cavallo, Tomas Oldrati, Christophe Charlier, Loic Larrieu ja luonnollisesti Eero Remes. Aina on myös tilaa yllättäjille.

E1-luokassa Brad Freemania on vaikea voittaa, oli mies sitten toipilas tai ei. Vahvimmin podiumpaikoista kamppailevat varmasti Tomas Oldrati, Matteo Cavallo, Davide Guarneri ja Kirian Mirabet.

E2-luokassa voittajasuosikkeja on monta. Alex Salvini johtaa sarjaa, mutta mikä on miehen ajokunto? Christophe Charlier ja Loic Larrieu ovat tasapisteissä ja varmasti vahvoja myös täällä. Kun Eero Remeksellä osuu kaikki kohdalleen, on mies varmasti podiumilla. Hyvää sijoitusta luokasta lähtee hakemaan myös Eemil Pohjola. Sanansa sanottavana on varmasti myös Antoine Meolla.

E3-luokassa Steve Holcombe ja Daniel McCanney ajavat voitosta ja Antony Geslin sekä David Abgral kisaavat kolmannesta podiumpaikasta aivan kuten kauden muissakin kisoissa. Pakkaa lähtevät lisäksi sekoittamaan muiden muassa Manuel Monni, Deny Philippaerts ja Christophe Nambotin.

Voittaako Kytönen?

Junioriluokassa Roni Kytönen teki todellisen läpimurron viikko sitten Kreikassa ajamalla uransa ensimmäiseen MM-voittoon. Onnistuuko sama temppu täällä jää nähtäväksi. Ainakin miehen suoritus on noteerattu joka taholla. Siitä huolimatta antaisin ykkössuosikin viitan Andrea Veronalle, onhan miehellä seitsemän voittoa kahdeksasta kisasta ja nyt on lisäksi kotikenttäetu. Kovan vastuksen Kytöselle antavat varmasti myös Enric Francisco, Teophile Espinasse, Jack Edmondson, Wil Ruprecht, Ruy Barbosa, Leo Le Quere, Krystof Kouble ja moni muu.

Youth-luokka ei ollut mukana Kreikassa, mutta nyt taistellaan jälleen pisteistä. Claudio Spanu johtaa luokkaa ja ajaa kotikisaansa, mutta tiukassa tuntumassa ovat Hamish Macdonald ja Matteo Pavoni. Kaukana ei ole myöskään Hugo Svärd, joka jahtaa kauden ensimmäistä podiumpaikkaansa. Myös Nathan Bererd on nimi, jota kannattaa seurata.

Tämän illan supertesti käynnistyy Suomen aikaa kello 19:00. Lauantaina ja sunnuntaina aloitetaan kello 10:00 ja maaliin tullaan kello 17:00 jälkeen.