Turkuun myös toinen hallirata

Varsinaissuomalaisille moottoriurheilijoille avautuu Artukaisiin keväällä 2013 sisäharjoitteluhalli, joka mahdollistaa ympärivuotisen harjoittelun. Erityisesti motocrossin harjoitteluolosuhteet ovat kaivanneet sisähallia. Pitkäaikaisten neuvottelujen lopputuloksena Turun Aikuiskoulutussäätiö ja Turun Moottorikerho solmivat joulun alla monivuotisen vuokrasopimuksen.

Artukaisten teollisuusalueella Turun AKK:n vuokralle tarjoama halli sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella. Hallin sijainti etäällä Jyrkkälästä ja Härkämäestä minimoi meluhaitat asutukselle. Keväällä kiistaa aiheuttanut keskustelu Jyrkkälän radan käytöstä saadaan näin päätökseen, kun harjoittelu siirtyy sisätiloihin. Halli tulee palvelemaan myös muita kuin moottoriurheilulajeja.

Turun Aikuiskoulutussäätiön toimitusjohtaja Harri Seikola on tyytyväinen sopimuksesta. ”On hyvä että vapaana ollut halli saadaan käyttöön, joka tukee Turun AKK:n teknisen alan koulutusta. Lisäksi nuorten harrastus-mahdollisuuksien tukeminen on meille tärkeää, erityisesti koska nuorten syrjäytymisen ehkäisy on myös hallitusohjelman painopisteenä.”

Turun Moottorikerho siirtää kevään aikana myös kerhotilansa Artukaisten halliin. ”Harjoitushalli ja muun toiminnan keskittäminen samaan tilaan mahdollistaa seuran kehittämisen pitkällä aikajänteellä. Syksyllä valmistunut seuran viisivuotissuunnitelma korostaa valmennuksen laatua. Elvytämme jo 80-luvulla seuran järjestämät motocrosskoulut lajivalmentaja Miska Aaltosen johdolla”, toteaa TMK:n puheenjohtaja Minna Aaltonen.

Suomessa on vastaavanlaisia harjoittelutiloja vain kaksi, Ylöjärvellä ja Imatralla. Turun halli on siis vasta kolmas laatuaan.

Hallin yhteistyökumppanuuden viideksi vuodeksi lunastanut yritys julkistetaan kevään aikana.

Turun Moottorikerhon tiedotus