Tuplavoitoilla mestareiksi
Kisa onnistui järjestelyiltään loistavasti ja kun kelikin suosi lopun pientä tihkusadetta lukuunottamatta, niin mikäpä oli mestaruuksia ratkoessa. Päivä käynnistyi 65-kuutioisten ensimmäisellä erällä. Ivano van Erp tempaisi jo aamun lämmittelyssä ratakierroksen 4 sekuntia muita nopeammin ja antoi näin varoituksen tulevasta vauhdistaan. Nuori hollantilainen hallitsikin erää ja ajoi voittoon vajaan yhdeksän sekunnin marginaalilla. Toiseksi sijoittui Tanskan Mads Fredsöe Sörensen. Kärkikaksikko erottui selkeästi muista, sillä kolmanneksi ajanut Puolan Maksymilian Chwalik jäi kakkossijasta jo vajaat parikymmentä sekuntia. Saku Mansikkamäki oli suomalaisista parhaassa vauhdissa ja ajoi maaliin upeasti viidentenä. Kasimir Hindersson oli 14:s ja Topias Kontto 35:s.
Toinen erä sujui kärkikaksikolta ensimmäisen malliin, joten ensimmäisenä maaliin ajanut Ivano Van Erp pääsi juhlimaan maailmanmestaruutta. Toisena maaliin ajanut Mads Fredsöe Sörensen kuittasi kaulaansa hopeisen MM-mitalin. Erän kolmonen oli avauserässä neljänneksi sijoittunut Kayden Minear ja se tiesi australialaiselle MM-pronssia. Avauserän kolmonen Maksymilian Chwalik oli nyt neljäs ja hävisi pronssin tasapistein Minearille. Saku Mansikkamäki ajoi jälleen hyvän erän ja sijoittui toistamiseen viidenneksi, joka oli myös lopullinen MM-sijoitus. Upeasti ajettu. Myös Kasimir Hindersson onnistui avauserää paremmin ja ajoi nyt maaliin yhdeksäntenä. Topias Kontto oli tässä erässä 31:s.
Mestaruus Englantiin
85-kuutioisissa ensimmäisen erän voittoon ajoi Eddie Jay Wade. Helpolla ei britti kuitenkaan erävoittoaan saanut, sillä Ruotsin Noel Nilsson ahdisti tiukasti aivan tuntumassa, mutta joutui taipumaan parin viimeisen kierroksen aikana nii, että maalissa eroa oli reilut neljä sekuntia. Kolmantena ruutulipulle ajoi Nilssonin maanmies Max Palsson. Kahdesta suomalaiskuljettajasta Sampo Rainio oli nopeampi. Hänenkin vauhtinsa valitettavasti hiipui loppua kohti ja maalissa sijoitus oli 20:s. Miika Lammi ajoi maaliin sijalla 31.
Myös tämän luokan toinen erä meni kärkikaksikon osalta ensimmäisen lailla. Tällä kertaa Eddie Jay Wade oli kuitenkin kilpakumppaniaan 15 sekuntia nopeampi. Wadelle siis maailmanmestaruus ja Noel Nilssonille MM-hopeaa. Erän kolmoseksi ajoi avauserässä neljänneksi sijoittunut Kay Karssemakers. Tämä nosti hollantilaisen MM-pronssille. Miika Lammi oli erän parhaana suomalaisena 22:s. Sampo Rainion kisa päättyi kaatumiseen, jossa käsi sai sen verran kipeää, että edessä oli keskeytys neljän kierroksen jälkeen.
Ennakkosuosikista mestari
Päivän suurimmassa eli 125-kuutioisten luokassa Gianluca Facchetti lähti matkaan ennakkosuosikkina. Se ei miestä haitannut, vaan italialainen ajoi voittoon runsaan neljän sekunnin marginaalilla. Mikkel Haarup vei kakkossijan Tanskaan ja kolmanneksi ajoi Ranskan Brian Moreau. Suomalaisista parhaiten onnistui Emil Weckman. Hän ajoi maaliin yhdeksäntenä. Suoritus on hyvä, etenkin kun ottaa huomioon, että paikka kisaan ratkesi vasta ”last chance” -erän viimeisellä paikalla. Kahdeksas sijakin jäi vajaan sekunnin päähän, eikä seitsemänteen sijaankaan ollut matkaa kuin reilut puolitoista sekuntia. Aleksi Kurvinen oli 32:s ja Mauno Nieminen 33:s.
Toisessa erässä Gianluca Facchetti juhli jälleen erävoittoa ja samalla myös maailmanmestaruutta. Erän kakkoseksi ajoi Kevin Horgmo ja se nosti ensimmäisessä erässä neljänneksi sijoittuneen norjalaisen MM-pronssille. Erän kolmas oli avauserän kakkonen, Mikkel Haarup ja näin tanskalaisen kaulaan ripustettiin hopeinen MM-mitali. Emil Weckman oli jälleen erän paras suomalainen, vaikka kärsikin pikku kolaroinnista. Sijoitus oli nyt 15:s. Aleksi Kurvinen 32:s ja Mauno Nieminen 36:s.
Kari Salminen