Trialin SM-sarja jatkuu Kintauksessa, mukana myös yksi Suomen nopeimmista lumispoorikuskeista

Jussi Haapanen voitti SM-avauksen Tervakoskella.
Kuva
Jani Hovi
Trialtaiturit jatkavat SM-sarjaan lauantaina Jyväskylän lähellä. Sarjan kärkikuljettajien lisäksi kisassa mukana nähdään yksi mielenkiintoinen nimi enduron puolelta.

Trialin kauden toinen SM-osakilpailu taiteillaan lauantaina Koskensaaren naulatehtaan alueella, Kintauksessa. Kisapaikka (Naulatehtaantie 27, Kintaus) sijaitsee 25 kilometriä Jyväskylästä Keuruun suuntaan. Kisatapahtumat käynnistyvät lauantaina (16.7.) aamulla 10 aikaan. Kilpailussa on luvassa 10 jaksoa ja ne kierretään kolmeen kertaan. Ajoaikaa on yhteensä viisi tuntia ja 30 minuuttia.

SM-luokassa (TR1) kilpailuun mukaan lähtee seitsemän kuljettajaa. SM-avauksessa Tervakoskella kilpailun voittanut Jussi Haapanen lähtee taas haastamaan Timo Myöhästä, joka voitti Salossa parisen viikkoa sitten X-Trialin Suomen mestaruuden. Sen sijaan X-Trialissa SM-hopeaa ottanut ja Tervakoskella perinteisen SM-sarjan avauksessa kolmanneksi ajanut Niko Nurmio ei ole mukana Kintauksen kilpailussa. SM-avauksessa neljänneksi ajanut Anton Parkkonen on sen sijaan mukana, kuten myös viidentenä sarjassa oleva Max Parkkonen ja kuudentena oleva Arttu Sämpi. Edellä mainittujen lisäksi lauantaina kisassa mukana nähdään myös Jere Karjalainen ja Samuel Jääskeläinen.

Yhteensä kilpailussa on mukana 37 kuljettajaa. TR5-luokassa mukana nähdään mielenkiintoinen nimi, kun yksi Suomen nopeimmista lumispoorikuljettajista, Pasi Tsutsunen starttaa kisaan mukaan.