Trialin PM-kulta Norjaan

Sondre G. Haga voitti Pohjoismaiden mestaruuden ylivoimaiseen tyyliin.
Kuva
Henri Salminen
Trialin henkilökohtainen Pohjoismaiden mestaruuskilpailu järjestettiin Salossa lauantaina. Norjan Sondre G. Haga otti pääluokan voiton koitoksessa, jossa suomalaiset eivät yltäneet mitaleille. +40- ja +60-vuotiaissa oli aihetta myös suomalaisjuhliin.

Salossa ajettiin kolme 13 jakson kierrosta. Pohjoismaiden mestaruuskilpailun pääluokan voittajasta ei ollut epäselvyyttä, sillä norjalainen Haga keräsi vain 39 virhepistettä, kun hopealle yltäneen, hänen maanmiehensä Jarand-Matias Vold Gunvaldsenin sarakkeeseen merkittiin 75 pistettä. Pronssin ottanut ruotsalainen Fredrik Johansson kasasi 93 pistettä.

Paras suomalainen oli kuudenneksi sijoittunut, moninkertainen Suomen mestari Timo Myöhänen, jonka päiväsaldo oli 131 pistettä.

Timo Myöhäsellä ei ollut paras päivänsä PM-trialissa.

Timo Myöhäsellä ei ollut paras päivänsä PM-trialissa.

Junioriluokassa mestaruuden nappasi norjalainen Mats Nilsen ennen Norjan Simen Eliassenia ja Ruotsin Linus Sandbergiä. Mikko von Plato oli parhaana suomalaisena neljäs.

Naisten neljän ilmoittautuneen joukossa ei ollut suomalaisia, ja lopulta reitiltä tuloksen merkautti kolme norjalaisajajaa. Mestaruus meni Ingveig Håkonsenille, hopea Erika Melchiorille ja pronssi Seline Melingille.

Kilpailun suurimmassa luokassa, 14 ajajan +40-vuotiaiden luokassa PM-tittelin pokkasi Mika Oksanen, joka kukisti Sami Kymäläisen yhdellä pisteellä. Pronssin otti norjalainen Werner Ersland.

Mika Oksanen ajoi +40-luokan Pohjoismaiden mestariksi Salossa.

Mika Oksanen ajoi +40-luokan Pohjoismaiden mestariksi Salossa.

Kisassa ajettiin ensi kertaa Pohjoismaiden mestaruudesta myös luokassa +60. Mestariksi taituroi vanhasta muistista Jorma Eräkare. Hopeaa pokkasi Kauko Kuusinen ja pronssia otti Juha Lamberg.

Salossa ajettiin myös ilman PM-arvoa. Open White -luokan voitti Konsta Haapanen, Open Green -luokan norjalainen Jone Sandvik ja Open Blue -luokan Onni Oja.

Ajaminen jatkuu Salon Kavilannummella maajoukkuekilpailun merkeissä sunnuntaina. Ensimmäinen joukkue starttaa liikkeelle kello 8:30. Kilpailun isäntänä toimii Salon Moottorikerho.