Trial-kausi päätökseen

Lauantaina mittaa toisistaan ottavat TR-luokkien kuljettajat, joissa luokkavoittajat on periaateessa jo ratkaistu kaikkien luokkien osalta. Luvassa on kuitenkin tiukka kilpailu TR1-luokan sijoista kaksi ja kolme. Ennen kauden viimeistä kilpailua Jämsän Jussi Haapanen pitää TR1-luokan toista sijaa 86:lla pisteellä. Vain 5 pistettä Haapasen perässä on Jämsän Jere Karjalainen ja 2 pisteen päässä Karjalaisesta MP-taidon Leevi Lindqvist. Viikonlopun kisassa on siis vielä mahdollisuus yllätyksiin.

Sunnuntaina vuorossa on kerhojoukkueiden SM-kilpailu. A- ja B-Joukkuekilpailu ajetaan kolmen kuljettajan joukkueilla.

MP-taito puolustaa joukkuemestaruuttaan kahdella joukkueella. A-joukkueissa ajaa Leevi Lindqvist, Henkka Vierimaa, Mika Kivelä, Ossi Jahn, Sami Kymäläinen ja Mikko von Plato. MP-taitolaisilta mestaruutta havittelee Tampereen joukkue, johon kuuluvat Timo Myöhänen, Samuel Jääskeläinen, Leevi Seppälä, ja Jämsäläiset Jere ja Janne Karjalainen sekä Tomi Luhtasuo.

MP-taito lähtee myös kansallisen B-luokan joukkuekisaan puolustaamaan mestaruustitteliä. B-joukkueessa ajaa Arttu Sämpi, Reima Sämpi ja Aleksi Peippo. Haastamaan saapuu joukkueita ainakin Tampereelta ja Espoon Moottorikerhosta. Kansallisen parikilpailuun osallistujia on pääasiassa Virosta.

Kilpailu alkaa molempina päivinä klo 10.00 ja jatkuu n. klo 15.00 asti. Jaksot ovat Vuohimäen kallioilla melko lähellä toisiaan, joten katsojien on helppo seurata kilpailua myös jalkaisin. Kilpailupaikalla on kahvio ja yleisöllä vapaa pääsy.

Osoite: Båtvikintie 18, Kirkkonummi

Parkkonen Motorsport