Treeniä Amerikassa

Kim Savaste KTM:n testiradalla Coronassa. Kim Savaste KTM:n testiradalla Coronassa.

Matkan alkupuoli on vietetty fysiikka-aamutreenien merkeissä. Varsinaiseen kisaan on ollut sen verran aikaa, että olemme pystyneet tehdä muutaman todella kovan treenin. Kimi on rehkinyt aamupäiviä mm. maastopyörän satulassa tehden tiukkoja mäkivetoja.

- Olihan se rankkaa. Ajattelin, että voi menestyä, kun vaan vetää loppuun asti. Mukava on ollut treenata, varsinkin kun aamuherääminen on vieläkin helppoa aikaerosta johtuen, kertoi Kim.

[kuva1=medium]
Pyöräilymaastot Californiassa ovat mahtavat.

Valmentajakin joutui puristamaan oikein kunnolla, että pääsi rinnalle ja ohi. Tuo treeni veti kuitenkin pääni niin sekaisin, että painuin uimaan puhelin taskussa. Paljon on myös lenkkeilty, venytelty, tehty kehonhallintaa ja lihastasapainotreenejä.

Erään hauskan huomion olen tehnyt Kimistä. Huolimatta lomakeleistä ja kaikesta kiinnostavasta mitä Kalifornia tarjoaa, Kim ei ole tullut tänne lomailemaan. Hän kokee tämän vain erilaiseksi arjeksi. Treenit hoidetaan säntillisesti, mutta niin myös kouluasiat. Ulkopuoliset asiat eivät saa vaikuttaa urheilijan arkeen. Teemu Selänteenkin illalliskutsu omaan ravintolaansa syömään pysyi hanskassa, kuten kunnon crossarilla kuuluukin.

- Olihan se mahtavaa kun Teemu kutsui. Mukava tyyppi ja hieno urheilija Ruoka oli parasta! Jäi kyllä ikuisesti mieleen.

Red Bull Straight Rhythm- kisasta ei mie itselleni paljon vinkkejä jäänyt Pekka Vehkosen kukistamiseen. Tosin ei sillä enää väliä kun Pehu palasi jo Suomeen, mutta Kim kiinnitti moneen asiaan huomiota.

- Dean Wilson ja Marvin Musquin ajoivat hienosti. Muutenkin tapahtuma oli hieno. Ajamista oli enemmän kuin uskoin etukäteen. Rata oli aika tekninen ja tosi jyrkät hyppyrit. Ei paljon voinut virheitä tehdä, muuten hävisi vauhti.

[kuva2=medium]
Red Bull Straiht Rhythm -kisassa Kim tapasi myös Ken Roczenin.

Omasta mielestäni kisa oli mielenkiintoinen, mutta ei missään nimessä mahtava elämys. Osaamista ja vauhtia rytmisuoralla riitti, mutta eniten yleisöä taisi sävähdyttää Tarvis Pastranan heittämä voltti maalihyppyristä.

Viimeiset päivät Kim on vihdoin päässyt ajamaan.
- Hieman enemmän olisi ollut tarkoitus olla pyörän päällä. Parempi kuitenkin, että iskarit ja kone viilattiin viimeistä myöden kerralla kuntoon. Nyt onkin ajotreenimäärät lisääntynyt mukavasti. Tänään päästään kunnolla testaamaan ja säätämään pyörää KTM:n testiradalle.

[kuva3=medium]
Treeniä KTM:n supercrossradalla.

Yllättävän hyvin Kim on sopeutunut takaisin pikkupyörän sarviin. Suomessa Kim on treenannut pelkästään 125 kuutioisella. Nyt alla on suunnitelmista poiketen pienirunkoinen 105cc kun alun perin tarkoitus oli ajaa isompirunkoisella. Pyörä on muutenkin täysin erilainen kuin normaali motocrosspyörä.

- Supercross iskareiden ominaisuudet yllätti. Ne ovat todella kovat. Sellainen tunne jäi, että kyseisillä kepeillä ei paljon normi radoilla ajeta. Palvelee kuitenkin supercrossia tosin hyvin.

Amerikka on mahdollisuuksien maa. Siitäkin huolimatta täälläkin motocrossarki on autossa istumista, huoltamista ja syömistä, kouluasioista puhumattakaan. Hollywood pysyy edelleen unelmana.. Unelmana onkin Monster Energy Cup.

Jyrki Louhi