Toukola odotetusti ykkönen

Toni Toukola
Kuva
Jani Hovi
Toni Toukola vei nimiinsä tänään ajetun Sisu Extremen, joka tarjosi katsojille taas vauhdikkaita tapahtumia.

7. Sisu Extreme kaasuteltiin tänään Ellivuoren laskettelurinteen maastoissa Sastamalassa. Kilpailu vietiin läpi todella hienossa kevätsäässä ja viime vuodesta poiketen reitti oli todella kuiva. Tämä helpottikin montaa haastavaa paikkaa, sillä pito reitillä oli todella hyvä. Lämmin kevätsää kuitenkin laittoi kilpailijat koville, sillä harva oli vielä ehtinyt ajaa montaakaan kertaa näin lämpimässä säässä. 

Kun ensimmäiset kuljettajat lähtivät matkaan, nappasi Jooa Huhtanen kärkipaikan, perässään Pasi Tuominen. Tuominen oli kuitenkin hankaluuksissa ensimmäisessä vaikeassa kallionousussa ja menetti useamman sijan. Viron Kelle Timur nousi alun jälkeen kärkeen, perässään trialpyörällä kilpailussa mukana ollut Vilho Eskola ja Talaria Komodo -sähkömoottoripyörällä ajanut Jeremias Niemikorpi.

Pasi Tuominen oli hankaluuksissa ensimmäisessä kalliomäessä.

Samaan aikaan kilpailun suurin suosikki Toni Toukola oli hankaluuksissa, kun hän lensi jo heti kilpailun alussa tangon yli ja vaurioitti kytkinkahvansa runkoa. Toukola parsi sen nippusiteillä kasaan, jotta pääsi jatkamaan kilpailua. Tässä operaatiossa Toukola menetti nelisen minuuttia aikaa ja tuskaili kytkinkahvansa kanssa vielä kierroksen alun, ennen kuin pääsi vähitellen vauhtiin.

Toukola rupesikin kellottamaan sellaista vauhtia, että muut tulivat selkä edellä vastaan, ja mies nousi kilpailun kärkeen Niemikorven ollessa toisena ja Eskolan kolmantena.

Toisella kierroksella Niemikorpi joutui kuitenkin hankaluuksiin, sillä hänen jalkatappinsa runko sai kovan osuman ja repeytyi rungosta irti. Niemikorpi taisteli yhdellä jalkatapilla huoltoon, jossa yritettiin asiaa korjata. Korjaus oli kuitenkin mahdotonta suorittaa ratavarikolla, mutta Niemikorpi ei suostunut luovuttamaan ja lähti jatkamaan kisaa. Tilanteessa meni kuitenkin niin paljon aikaa, että Niemikorpi putosi muutaman sijan.

Niemikorpi ajeli yhdellä jalalla.

Kärjessä Toukola ei antanut muille mahdollisuuksia ja ajoi ylivoimaiseen voittoon. Eskola taiteili lopulta kisan kakkoseksi ja paransi näin ollen pykälällä sijoitustaan viime vuodesta. 

Vilho Eskola ajoi kisan kakkoseksi.

Niemikorpi puolestaan puri hammasta ja seisoi yhdellä jalkatapilla, nousten lopulta kisan kolmanneksi. Viron Timur oli kisan neljäs ja Ville Kettunen viides.

Naistenluokassa Milja Käpynen näytti, että ahkera extremeharjoittelu tuottaa tulosta, ottaen selvän voiton. Emma Seppänen ajoi trialpyörällä kisan kakkoseksi, ja Justiina Koivisto oli kolmas.

Käpynen otti naisten luokan voiton.

Hopealuokassa Eeli Saari nousi luokkavoittoon aivan viime metreillä. Teemu Ollila johti luokkaa, kun hän tuli maalilinjan yli, ajoaikaa ollessa jäljellä vajaat kymmenen minuuttia. Ollila kurvasi tämän jälkeen varikolle ja totesi, ettei jaksa enää metriäkään. Saari tuli Ollilan perässä, ja hän jatkoi matkaansa. Mikäli Saari ei olisi ehtinyt ajoajan puitteissa seuraavalle ”check pointille”, olisi Ollila voittanut luokan. Saari ajoi kuitenkin todella kovaa vauhtia ja kellotti yli minuutin paremman ajan kuin koko kisassa oli ajanut ensimmäiselle sektorille ja ehti juuri seuraavalle check pointille. Näin voitto meni Saarelle, Ollila oli kakkonen ja trialpyörällä liikkeellä ollut Matti Nikander oli kolmas.

Pariajoluokassa mukana oli vain yksi pari, eli voitto meni Timo Pohjolalle ja Jere Lähteenmäelle.

Kilpailun täydelliset tulokset