Tomac vei miljoonan tiimikaverin avustuksella

Eli Tomac nappasi miljoona dollaria Las Vegasista. Kuva: James Lissimore Eli Tomac nappasi miljoona dollaria Las Vegasista. Kuva: James Lissimore

Monster Energy Cup on perinteisesti täynnä suuria tapahtumia ja kisa herättää usein myös paljon puheita sen päättymisen jälkeen. Niin kävi myös tänäkin vuonna, kun Eli Tomacin tiimikaveri Joey Savatgy laski Tomacin kolmannen finaalin viimeisellä kierroksella ohitseen ja sen avulla Tomac voitti miljoona.

Illan ensimmäisessä finaalissa Joey Savatgy otti startin nimiinsä, mutta jo toisella kierroksella Eli Tomac ohitti hänet ja otti johtopaikan haltuunsa. Viime vuoden voittaja Marvin Musquin nousi muutaman kierroksen jälkeen toiseksi, mutta ei pystynyt haastamaan Tomacia lopulta tosissaan. Tomac ajoi finaalin voittoon kolmen sekunnin erolla Musquiniin. Jason Anderson oli kolmas, Justin Barcia neljäs ja Savatgy viides.

Toisen finaalin startin jälkeen Tomac ja Chad Reed taistelivat hetken aikaa kärjessä, mutta Tomac otti nopeasti johdon vankasti haltuunsa. Musquin oli startin jälkeen neljäntenä, mutta hänen kisansa meni pilalle hetken kuluttua. Reed sammutti pyöränsä, eikä Musquin ehtinyt väistämään Reedia, vaan kaksikko osui toisiinsa. Musquinin jalka jäi jumiin Reedin takapyörän ja takalokasuojan väliin ja ennen kuin kaksikko pääsi irti toisistaan, oli muut jo kaukana. Tomac ajoi erän voittoon, ennen Barciaa ja Josh Grantia.

Kolmanteen ja viimeiseen finaaliin lähdettäessä oli pelin henki selvä. Tomacin piti voittaa enää yksi lähtö ja miljoona olisi hänen. Finaalin ensimmäisessä kurvissa Tomac joutui hieman pussiin ja oli ensimmäisen kurvin jälkeen kahdeksantena, hänen tiimikaverinsa Savatgyn johtaessa letkaa. Tomac oli kuitenkin kovassa vauhdissa ja nousi toiseksi kun finaalia oli jäljellä neljä kierrosta. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä Tomac oli edelleen toisena, edellään vain hänen tiimikaverinsa Savatgy. Kierroksen puolessa välissä Savatgy pudotti vauhtinsa pois ja viittoi Tomacin ohitseen. Näin ollen Tomac ajoi myös kolmannen finaalin voittoon ja nappasi samalla miljoona dollaria. Samalla Tomacista kilpailun ensimmäinen kaksinkertainen voittaja.

Illan kokonaiskilpailussa toinen oli Anderson ja kolmas Savatgy.

Illan kokonaistulokset:

1. Tomac 3
2. Anderson 12
3. Savatgy 13
4. Barcia 13
5. Stewart 17
6. Grant 19
7. Friese 22
8. Reed 28
9. Smith 31
10. Baggett 32
11. Musquin 32
12. Webb 34
13. Villopoto 36
14. Starling 43
15. Schmidt 44
16. Surratt 45
17. Ray 49
18. Harmon 55
19. Aeck 56
20. Howell 58
21. Bowers 58
22. Merriam 59