Toinen iso tiimi Amerikassa sulkee ovensa

JGRMX-tiimiä ei enää nähdä Amerikan radoilla.
Kuva
Jani Hovi
Joe Gibbs Racing MX -tiimi ilmoitti lopettavansa kilpailutoiminnan Amerikan radoilla. Näin ollen jo toinen iso tiimi on ilmoittanut lopettavansa parin viikon sisään.

JGRMX on yksi viime vuosikymmenen suurimpia motocrosstiimejä Amerikassa. Heidän väreissään ovat tiimin 13 vuoden historian aikana ajaneet muiden muassa James Stewart, Davi Millsaps, Justin Brayton, Justin Barcia, Weston Peick ja Justin Hill. Tällä kaudella tiimin tähtikuljettajina olivat Joey Savatgy ja Alex Martin. Nyt tiimi ilmoitti sosiaalisessa mediassa, että se tulee lopettamaan kilpailutoiminnan.

JGRMX vaihtoi Suzukin väreihin kaudelle 2017 ja kaudesta 2018 eteenpäin se on toiminut Suzukin tehdastiiminä. Myös Nascar-sarjassa mukana oleva tiimi ilmoitti kuitenkin nyt, että se lopettaa tiimitoiminnan motocrossin parissa. Lopettaminen oli lähellä jo kaksi vuotta sitten, kun JGR neuvotteli uudesta sopimuksesta Suzukin kanssa, mutta tuolloin sopimus saatiin aikaan. Tämän kauden päätteeksi neuvottelut olivat jälleen ajankohtaisia, eikä sopimukseen enää valitettavasti päästy. Huhujen mukaan Suzuki vetää tukia pois tiimeiltä kovaa vauhtia ja tämä olikin luultavasti suurin syy myös siihen, miksi sopimusta ei saatu uusittua. Samaan aikaan tiimi ei löytänyt itselleen uutta ”päätukijaa”, joten rahoitusongelmien vuoksi tiimillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin päättää toimintansa motocrossin parissa.

JGRMX on näin ollen toinen iso tiimi, joka lopettaa toiminnan Amerikan motocrossradoilla. Pari viikkoa sitten myös Geico Honda -tiimi ilmoitti lopettavansa kilpailutoiminnan.