Todella kovatasoinen SM-enduro

Hermanni Haljala nähdään myös mukana viikonloppuna Janakkalassa.
Kuva
Jani Hovi
Lähes kaikki maamme endurohuiput kokoontuvat viikonloppuna Janakkalaan, jossa luvassa on kaksipäiväinen SM-osakilpailu.

Enduron SM-sarja jatkuu viikonloppuna Janakkalassa, jossa kaasutellaan kaksipäiväinen SM-kilpailu. Molemmilta päiviltä jaetaan omat henkilökohtaiset SM-pisteet kaikille SM-luokille ja lisäksi molempien päivien yhteistulosten perusteella jaetaan kerhojoukkueiden Suomen mestaruus. SM-luokkien lisäksi myös V40-luokka ajaa molempina päivinä, mutta C-, V50-, V60-, V70-, classic- ja E-luokat ajavat oman kilpailunsa vain lauantaina.

Kilpailukeskus sijaitsee Rastikankaan teollisuusalueella (Rastikaari 35, Janakkala) ja ensimmäinen kilpailija starttaa reitille molempina päivinä kello 9.00. Kilpailun reitti pitää sisällään neljä maastokoetta, joista kaksi ajetaan Kalpalinnan laskettelurinteen maastoissa. Yksi maastokoe ajetaan puolestaan kilpailukeskuksen lähellä Rastikankaan maastossa, jossa ajettiin pari vuotta sitten endurosprint-kilpailu. Kilpailun neljäs maastokoe on puolestaan täysin uusi ja se ajetaan vanhalla soranottoalueella. SM- ja V40-luokat ajavat molempina päivinä kolme kierrosta ja muut luokat lauantaina kaksi kierrosta.

Maastokokeiden aikataulu:

s

Reittikartta

Kova kattaus

Kuljettajien osalta luvassa on todella mielenkiintoinen ja kovatasoinen kilpailu, jossa mukana ovat lähes kaikki Suomen huiput. Yleisessä SM-luokassa mukana ovat kaikki MM-sarjaa kiertävät suomalaiskuljettajat. Roni Kytönen, Hermanni Haljala, Samuli Puhakainen ja Peetu Juupaluoma heittävät kovan haasteen SM-sarjaan keskittyville Eemil Pohjolalle, Antti Hänniselle ja Hugo Svärdille. Kilpailun tasosta jotain kertoo sekin, että yleisen SM-luokan kärkikymmeniköstä kilpailussa mukana on yhdeksän kuljettajaa.

Sarjan vakiokuljettajien lisäksi Janakkalassa nähdään muutama mielenkiintoinen, kisapoluille paluun tekevä nimi. Peräkkäin reitille lauantaina nimittäin starttaavat Eemil Helander ja Henric Stigell. Kumpaakaan herraa ei ole nähty muutamaan vuoteen kotimaan kisapoluilla, tosin Helander on käynyt ajamassa menestyksekkäästi Viron mestaruussarjaa. Lisäksi kilpailussa mukana nähdään jälleen myös Marko Tarkkala ja Petteri Silvan.

Yhteensä yleisiin SM-luokkiin starttaa mukaan 95 kuljettajaa.

Nuorten U20-luokan puolella kisaan mukaan starttaavat kaikki sarjan kärkikuljettajat, paitsi loukkaantumisesta kärsivä Tiitus Enjala. Luokassa on mukana yhteensä kahdeksan kuljettajaa.

Naisten luokassa kisaan mukaan starttaa seitsemän kuljettajaa. Mukana on kokonaisuudessaan SM-sarjan kärkinelikko.

Kilpailun lähtöluettelo.

Kilpailun nettisivu.