Tiukkaa taistoa Virossa

Supermoton kauden kolmas SM-osakilpailu ajettiin eilen Virossa. S1-luokan ensimmäisen erän voitti Sami Salstola, mutta lopulta totaali meni kotiyleisön edessä toisen erän vieneelle Prants Palsille.

Viikolla olleet varoitukset mahdollisista sateista onneksi osoittautuivat turhiksi ja jo perjantain harjoituspäivässä keli oli parhaimmillaan. Kilpailuaamuna varikko täyttyi aikaisin, kun kaikkien mahdollisten luokkien kuljettajia saapui paikalle Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä ja Valko-Venäjältä. Ilmassa alkoi olla kansainvälisen moottoriurheilutapahtuman fiilistä, kun kuuluttaja kertoi aikatauluista ja sarjatilanteista viroksi, englanniksi ja venäjäksi.

Aika-ajojen nopeimmat olivat odotetusti Varkaus Racing Teamin Janne Tainio sekä Joonas Markkanen, kolmantena ja neljäntenä Motodromsin Rudolfs Pumpurs ja Igors Povars.

S1-luokan puolella kotikisoissaan ajaneet Türi AMK:n veljekset Patrick Pals ja Prants Pals ottivat ensimmäiset ruudut, kolmanteen sijoittui Kouvola MC:n Sami Salstola ja neljänteen Hämeen Moottorikerhon Sami Uutela. Pistejohdossa oleva Hyvinkään Moottorikerhon Ari Åstedt jäi kuudenneksi.

Openissa maaliin ensimmäisenä ehti Janne Tainio, toisena Motodepoo Green Teamin Marek Virves ja kolmantena Rudolf Pumpurs.

S1-luokan ensimmäisen erän valojen sammuttua kärkeen karkasivat ensin Prants ja perään Patrick. Kolmantena Salstola, neljäntenä Uutela. Palsit lähtivät heti karkuun ja Samit tulivat perässä. Seitsemänneksi jäänyt Åstedt aloitti urakan parantaakseen pistesaldoaan. Neljännen kierroksen aikoihin Salstolan kakstitahtinen saavutti optimilämmön ja mies ajoi Palsit kiinni. Ennen erän puoliväliä Salstola oli noussut toiseksi Prantsin perään. Samassa ajassa Åstedt oli jo Uutelan perässä viidentenä. Muutama kierros ja Åstedt oli neljäntenä ja saavutti Patrickia koko ajan. Salstola puolestaan painosti Prantsia aivan lokarissa kiinni. Taaskaan motojen SM-sarjan kuskit eivät pettäneet vaan kilpafiilis oli taattu. Joka kerta, kun Salstola takaa-ajaessaan ohitti maalisuoran, kannustus raikui! Kolme kierrosta ennen maalia Åstedt nousi kolmanneksi, kun Patrickilla oli hiekalla ohjelmaa. Mies ajeli helppoon kolmossijaan maaliin. Kun kahden kierroksen kyltti nousi, Salstola löi menovaihteen päälle. Hiekalla Prantsista ohi ja karkuun. Maaliin tultiin Salstolan komennossa, toisena Prants Pals ja kolmas siis Åstedt.

Openin toisessa startissa nopein oli tällä kertaa Marek Virves, toinen Janne Tainio ja kolmas Igors Povars. Totaalin voittaja oli Marek Virves, toinen Janne Tainio ja kolmas Igors Povars.

Toinen S1-luokan erä lähti myös liikkeelle Prants Palsin komennossa. Toisena veli Patrick , kolmas Savustaja-Salstola, neljäs Uutela, viides Karhulan Moottorikerhon Kalle Toronen ja kuudes Åstedt. Prants aloitti karkumatkan välittömästi. Eroa oli useampi sekunti jo Patrickiin ja Salstolaan. Åstedt poimi Torosen ja Uutelan nousten neljänneksi. Patrick , Salstola ja Åstedt olivat samalla kymmennyksellä. Viidennellä kierroksella Salstola kuittasi toiseksi. Patrick ei tilannetta hyväksynyt, vaan painosti minkä pystyi Åstedt kannoillaan. Hiekan ulostulossa Åstedt kuittasi kolmanneksi ja suomalaiset aloittivat kirin Prantsia kohti taistellen samalla keskenään. Hiekalla hetkeksi kakkonen vaihtui, mutta Salstola piti paikkansa. Kierros kierrokselta parivaljakko saavutti Prantsia, jolla oli tukeva noin 5 sekunnin johto. Parissa kierroksessa ero kaventui kuitenkin silmin nähden. Erää oli vielä sen verran jäljellä, että jos Åstedt ja Salstola eivät peippaisi toisiaan, Palsin ykköspaikka ei tulisi ainakaan ilman kovaa taistelua! Kun erää oli jäljellä kuusi kierrosta, Salstola oli saavuttanut Prantsia edelleen ja vetänyt kaulaa Åstedtiin. Lopulta Palsin johto oli kuitenkin liikaa ja maaliin tultiin järjetyksessä Prants Pals, Sami Salstola ja Ari Åstedt.

Päivän totaalin voittaja Türi AMK:n Prants Pals 2-1 sijoilla, toinen Kouvola MC:n Sami Salstola 1-2 sijoilla ja 3-3 tuloksella Ari Åstedt kolmas.

Supermoton SM-sarja jatkuu 30.7. Iisalmessa.

Kilpailun tulokset