
Tiainen vei helteessä ensimmäisen erän
Erän lähdön otti nimiinsä Toni Eriksson, mutta Ludde Söderberg kuittasi keulapaikan itselleen heti ensimmäisen kurvin jälkeen. Söderbergin ja Erikssonin perässä tuli Santtu Tianen ja Joni Roos. Ensimmäisten kierroksien aikana Tiainen nousi kärkeen, Roos oli toisena, Söderberg kolmantena ja Eriksson neljäntenä.
Erän aikana Eriksson putosi ensimmäisenä kärjen vauhdista ja ajoi neljäntenä maaliin. Söderberg jäi myös hieman kärkikaksikosta ja oli maalissa kolmas.
-Todella raskas keli on, kuumuus on kova, Söderberg kertoi maalissa.
Roosi roikkui Tiaisen kannoilla erän loppukierroksille asti, mutta putosi sitten muutaman sekunnin päähän.
- Yritin alussa liian rajusti Santun ohi ja väsyin siinä. Olin kuitenkin toinen, mikä on hyvä sijoitus, Roos kertoi.
Erän voittoon ajoi siis Tiainen.
- Pystyin ajamaan omaa ajoani ja jaksoin loppuun myös hyvin. Toisesta erästä tulee todella mielenkiintoinen, sillä rata kului jo paljon, Tiainen kertoi maalissa.
Tulokset:
1. Tiainen
2. Roos
3. Söderberg
4. Eriksson
5. Kahro
6. Manninen
7. Nikander
8. Keljo
9. Kalatie
10. Rannikko