Tiainen teki ”yllätyspaluu” kisoihin
Syksyn 2015 nilkkavamman jälkeen motocrossin pariin parisen viikkoa sitten palannut Tiainen ehti ajaa kymmenisen tuntia ennen kuin lähti mukaan Hollannin mestaruussarjan ensimmäiseen osakilpailuun.
Harmittavasti Tiaisen vauhti ei riittänyt aika-ajosta finaalieriin. Tiainen jäi kärkiajan kellottaneesta MM-mitalisti Max Naglista parin minuutin kierroksella vajaat 12 sekuntia. 44:ksi sijoittuneen suomalaisen finaalipaikka jäi sekunnin päähän.
- Harmittaa, koska tavoitteeni oli päästä jatkoon ja ajaa pari kisaerää. Ne olisivat olleet tärkeitä valmistautumisessa SM-sarjaan, Tiainen selvitti.
- Porukkaa oli paljon eikä vauhtini vain riittänyt.
Positiiviselta puolelta Tiainen löysi iskunvaimentimiin liittyviä asioita. Omissa harjoituksissaan radat ovat olleet erilaisia kuin nyt kilpailupäivänä, ja ”iskareihin” tehdään sen perusteella muutoksia simmityksiin.
Hollannin mestaruussarja jatkuu 9. huhtikuuta, jolloin Tiainen on jälleen mukana. Sitä ennen Tiaisen on määrä jatkaa ahkeraa ajoharjoittelua.
Suomalaisittain ilahduttavaa oli Jami Nummisen suora jatkopaikka aika-ajossa, missä hän sijoittui 31:ksi. Numminen kuitenkin keskeytti avauserän eikä osallistunut toiseen.
Nagl voitti MX1-luokan osakilpailun. Gautier Paulin oli kakkonen ennen toisen erän voittanutta Jeffrey Herlingsiä.
Miro Sihvonen oli vauhdissa MX2-luokassa, missä hän ajoi viidenneksi. Sihvonen oli toisessa erässä neljäs. Jere Haavisto sijoittui kakkoserän pisteillään yhteistulosten 16:ksi.
MX2-luokan kärkikolmikon muodostivat Brian Bogers, Jeremy Seewer ja Calvin Vlaanderen.
125-luokassa Matias Vesterinen sijoittui 26:ksi.