Tarkkalan käsi murtunut
25.1.2013 - 12:06
Tarkkalan ranne murtui alkuviikosta Espanjassa ja edessä on leikkaus. Tarkkala leikataan tänään perjantaina ja hänen on tarkoitus tulla Suomeen viikonloppuna viikon ajaksi, ennen kuin matka suuntautuu takaisin Espanjaan.
Leikkausessa käden kolmeen murtuma kohtaan laitetaan ruuvit ja edessä on kolmen viikon kuntoutusjakso. Vamma ei kuitenkaan uhkaa Tarkkalan MM-sarjaa, vaan vajaan kahden kuukauden kuluttua ajettavassa ensimmäisessä kilpailussa nähdään myös loppilainen Honda -kuljettaja.
Lisää Tarkkalan kuulumisia voi lukea hänen omasta blogistaan: