Tarkkalalla kivulias MM-avauspäivä
Enduro 3-luokassa ajava loppilainen oli avauskierroksen jälkeen vielä mukavasti kiinni sijoissa kuusi-kahdeksan mutta viimeisen kierroksen romahdus pudotti hänet kymmenenneksi: – Ensimmäinen kierros sujui suhteellisen varovaisesti, keskityin vain ajamaan teknisesti oikein. Käsi tuntui hyvältä ja toiselle kierrokselle tarkoitukseni oli nostaa vauhtia. Kuntoutumassa olevasta kädestäni katosi kuitenkin totaalisesti voimat ja seurauksena oli käden jatkuva irtoaminen tangosta. Käsi kestää jo ajon ja iskut, mutta voimaa siinä ei vielä ole tarpeeksi koko päivän ajamiseen. Tämän vuoksi kolmas kierros oli todella vaivalloista ja olin enemmän kuin tyytyväinen että pääsin maaliin, Tarkkala kertaa.
Tarkkalan uusi työväline, 490-kuutioinen Honda käänsi miehen suun kuitenkin messingille: -Pyörä pelaa todella hyvin ja sillä on nautinto ajaa. Kunhan käteni täysin kuntoutuu ja saan alle hieman enemmän ajoa, podiumpaikat ovat täysin otettavissa. Mia on erittäin luottavainen olo loppukautta ajatellen. Minun kannaltani on tietenkin harmi että nyt ajetaan kaksi osakilpailua putkeen perättäisinä viikonloppuina. Kuntoutumisaika jää kovin lyhyeksi.
Ison luokan voiton vei lauantaina Husaber-kuljettaja Joakim Ljunggren, Christophe Nambotin oli toinen ja Aigar Leok kolmas. Muista suomalaiskuljettajista Juha Salminen oli E1-luokan toinen, Matti Seistola kolmas ja Eero Remes seitsemäs.
Chilen osakilpailun toinen ajopäivä ajetaan sunnuntaina jonka jälkeen enduroväki siirtyy rajan toiselle puolelle Argentiinan San Juaniin.
Tarkkalan tiedotus