Tapsan Kuntopuntari ajetaan
Koronarajoitukset ovat teettäneet endurokilpailujen järjestäjille melkoisesti lisätyötä, sillä asiaa on pitänyt selvitellä viranomaistahoilta normaalia enemmän. Yleisötapahtumien kokoontumisraja on 10 henkilöä. On siis selvää, että kilpailuja ei saa järjestää yleisötapahtumina. Vastuu lupa-asioiden selvittämisestä kilpailujen osalta on ollut pelkästään järjestävillä kerhoilla, eikä tehtävä ole ollut helppo.
- Olen lukenut viranomaisten ohjeistuksia ja määräyksiä kyllästymiseen asti ja niitä on ollut todella hankala tulkita. Olemme olleet viranomaisiin yhteydessä, mutta selvitystyö on ollut vaikeaa, kertoi Helsingin Moottorikerhon Martti Ketelä.
HMK:n osalta tärkeä vastaus Aluehallintoviraston koronainfosta oli se, miten yleisötilaisuus määritellään ja ennen kaikkea se, missä tapauksissa tapahtuma ei ole yleisötilaisuus, eikä kokoontumisrajoitus koske kyseisiä tapahtumia.
AVIn tarkennettu linjaus asiasta on tällainen: ”Yleisölle avoimia tilaisuuksia eivät ole lajiliittojen alaiset viralliset ottelut ja kilpailut, joihin osallistuminen edellyttää lähtökohtaisesti urheilijalisenssiä. Edellytyksenä on myös, ettei paikalla ole yleisöä.”
On luonnollista, että kilpailun järjestäjien vastuulla on toimia joka tapauksessa ohjeiden ja suosituksien mukaisesti, eli noudattaa turvaetäisyyksiä ja hygieniamääräyksiä.
Tiukat rajoitukset
Tämän AVIn viestin jälkeen HMK:lle vahvistui, että se voi järjestää helmikuun puolessa välissä Tapsan Kuntopuntari -nimellä kulkevan kilpailun. HMK teki jo aiemmin AVIlle selvityksen kilpailun turvallisuustoimista koronaan liittyen. Niissä selvitetään muun muassa, että kisapaikalle pääsee kuljettajan mukana vain yksi huoltomies. Lisäksi palkintojenjakoa ei ole, vaan palkinnot postitetaan. Ilmoittautumisessa näytetään ainoastaan ajokortti suljetun ikkunan takaa, sekä monta muuta rajoitusta. Ilmoittautuneille kuljettajille lähetetään tarkempi ohjeistus lähempänä kisaa.
- Nyt tullaan noudattamaan erityistä tarkkuutta ja pieniinkin asioihin tullaan puuttumaan. Haluamme järjestää kuljettajille kilpailun, mutta turvallisuudesta ei tingitä ja koronaviruspandemia täytyy ottaa tosissaan, kilpailun johtajana toimiva Ketelä jatkoi.
Askolassa ajettavassa kisassa kuljettajat pääsevät ajamaan 12 kilometrin mittaista kierrosta, jonka kesto on noin puoli tuntia. Reitti on luminen ja hyvässä kunnossa. Ajettavat kierrosmäärät ja kilpailun formaatti vahvistuvat sen jälkeen, kun ilmoittautuminen on päättynyt ja kuljettajamäärä on tiedossa. Vaihtoehtoina ovat sprint enduro -formaatti, jossa ajetaan kierros kerrallaan ja kierrosten välillä on huolto, tai sitten vanha perinteinen lumilenkki-formaatti, jossa ajetaan kaikki kierrokset yhteen menoon.
- Kun tiedämme kuljettajamäärän, vahvistamme formaatin. Tavoitteena on, että saamme kilpailun mahdollisimman helposti ajettua ja siten, että ihmiskontakteja on mahdollisimman vähän, Ketelä päätti.
Ilmoittautuminen Tapsan Kuntopuntariin käynnistyy 1. helmikuuta ja päättyy 6. helmikuuta SML:n MOTTI-palvelussa.