Talentum Kärme Kustaan pääyhteistyökumppaniksi
Talentumin julkaisemien lehtien mukaan nimetyissä joukkueissa kilpailevat muun muassa yhtiön toimitusjohtaja Aarne Aktan,
hallituksen jäsen Henri Österlund sekä Alma Median toimitusjohtaja ja Talentumin hallituksen puheenjohtaja Kai Telanne.
Talentumin joukkueiden, Arvopaperin, Tekniikka&Talouden, Tietoviikon ja Talouselämän tavoitteena on maaliin pääsy.
– Meidän joukkueillamme on kirjava ajotausta, mutta asenne kohdallaan. Tavoitteemme on päästä maaliin ehjin nahoin. Toinen tavoitteemme on tietenkin väläyttää sitä talentumia, mitä meistä löytyy, yrityksen joulukuussa aloittava toimitusjohtaja Aarne Aktan kertoo pilke silmäkulmassaan.
Enduron suosio kasvussa
Aktan intoutuu kuvailemaan enduron viehätystä käyttämällä autovertausta.
– Tavallisilla autoilla et saa samaa tunnetta kuin ajamalla enduropyörää. Se pelonsekainen tunne, kun väännät kaasua, puut vilisevät silmissä ja metsäpolku kapenee, tuntuu uskomattomalta, mies hehkuttaa.
– Enduron harrastaminen on varmasti kasvussa. Ainakin omassa lähipiirissäni moni on hankkinut oman enduropyörän lämmitelläkseen uudestaan vanhaa harrastusta. Myös itse ajoin nuorempana huvikseni, ja nyt, viidentoista vuoden tauon jälkeen, hommasin taas oman pyörän ja aloin harrastaa enduroa.
”Vitsistä se lähti ”
Talentumin hallituksen jäsen, Henri Österlund puolestaan valottaa yrityksen suhdetta enduroon.
– Ajatus lähti puolitosissaan heitetystä vitsistä. Ajatusta jalostettiin hallituksen kokousten tauoilla ja lopulta hallituksen puheenjohtajan Kai Telanteen ja hallituksen jäsenen Atte Palomäen innostuksen myötä tehtiin päätös Kärme Kustaalle osallistumisesta. Ja tässä sitä nyt ollaan.
Joukkueiden taitotasoa kuvaa hyvin ilmoille heitetty letkautus: ”Olen ajanut enduroa jo vuosia… kerran vuodessa”. Porukan hyvän tunnelman aistii jo tulevien kilpailijoiden pukiessa varusteita ylleen valmistautuessaan ajoharjoituksiin. Kaksitoistahenkinen miesporukka valmistautuu tulevaan koitokseen MotoJyskyn opastamana.
– Tämän treenin tarkoitus on paitsi vielä totutella metsässä ajamiseen, myös joukkuehengen luominen, sekä joukkuekokoonpanojen viilaus, Österlund vahvistaa.
Kaikilla Talentumin joukkueiden jäsenillä on toki kokemusta
moottoripyöräilystä, mutta osalla vielä vähän ”kurapyöräilyksi” tituleeratusta endurosta. Sekä Aktanin että Österlundin mukaan Talentumin joukkueiden suurimmat haasteet Kärme Kustaalle lähdettäessä löytyvät juuri joukkueen kirjavasta taitotasosta. Joukossa on Päijänteen kiertäjiä ja enduron ensikertalaisia. Vastaavasti joukkueiden vahvuudeksi miehet laskevat kohdillaan olevan asenteen.
– Asenteella paikkaamme sen, mitä taidoissa mahdollisesti häviämme, kuuluu ytimekäs tiivistys.
Sidosryhmäyhteistyötä ja näkyvyyttä
Kaksitoistahenkinen kuljettajaporukka alkaa valmistautua harjoituksiin ja ensimmäiset pyörät pärähtävät jo käyntiin.
– Partiokilpailu on meille ideaali, koska joukkueina ajettavassa
kilpailussa yhteinen tulos ratkaisee. Joukkuekilpailu sopii erittäin hyvin sidosryhmäyhteistyöksi. Haemme kilpailuun osallistumisella toki myös näkyvyyttä Talentumille, enduro on meille kokonaan uusi aluevaltaus, Aktan päättää vetäessään kypärää päähän. Metsäpolut selvästi jo kutsuvat.
Talentumin joukkueisiin on kutsuttu sidosryhmäasiakkaita. Kilpailussa ajavat myös Tekniikka & Talous -lehden toimittaja Janne Tervola sekä lehtiliiketoiminnan kehityspäällikkö Mikko Torikka.
Osallistumalla Kärme Kustaan Business-luokkaan Talentum tukee samalla Suomen ISDE juniorijoukkuetta.
Teksti: smlenduro.fi tiedotus
Kuva: Xracing