Superenduro jatkuu Saksassa
Kauden toinen MM-osakilpailu ajetaan lauantaina illalla SachsenArenalla, jossa sarja vierailee nyt kolmatta kertaa. Sarja käynnistyi joulukuun 10. päivä Puolasta, jossa Taddy Blazusiak oli illan valtias. Samalla Blazusiak päätti kuitenkin aktiivisen kisauransa, joten MM-sarja saa Saksan osakilpailun jälkeen uuden sarjajohtajan. Colton Haaker oli Puolassa ainoa, joka pystyi vastaamaan Blazusiakin vauhtiin ja hän lähteekin suurimpana suosikkina toiseen osakilpailuun. Sarjan kolmantena on tällä hetkellä Alfredo Gomez.
Saksan osakilpailussa mukana nähdään MM-luokassa yhteensä 19 kuljettajaa ja nuorten luokassa puolestaan 24 kuljettajaa. Valitettavasti kilpailussa ei ole mukana yhtään suomalaista kuljettajaa. Pohjoismaista väriä kilpailussa kuitenkin on mukana. Nuorten luokassa mukana on Norjan Mathias Martinsen ja aikuisten MM-luokassa Ruotsin John Nyström.
Kilpailusta on luvassa lauantaina illalla suora lähetys, josta uutisoimme tarkemmin kun saamme tarkemmat tiedot.
MM-sarjan tilanne ensimmäisen osakilpailun jälkeen:
1. Tadeusz BŁAŻUSIAK 58
2. Colton HAAKER 54
3. Alfredo GOMEZ 45
4. Jonny WALKER 44
5. Mike BROWN 31
6. Manuel LETTEN-BICHLER 27
7. Mario ROMAN 22
8. Pascal RAUCHENECKER 18
9. Joan-Pau SEGURA 16
10. Rannar UUSNA 16
Xracing