Suomalaisilla huono päivä Portugalissa

Teksti
Roni Kytönen koki kovia Portugalissa.
Kuva
Dario Agrati
Enduron MM-sarjan toinen kisaviikonloppu oli täynnä dramatiikkaa. Voittoon jyräsi kuitenkin Wil Ruprecht. Suomalaisille ei päivä paistanut.

Enduron MM-sarjan toinen kilpailuviikonloppu ajetaan Portugalissa. Tänään lauantaina yleiskilpailun, eli EnduroGP-luokan voitosta kamppailivat tiukimmin Wil Ruprecht ja Hamish Macdonald. Kaksikko kamppaili tiukasti voitosta ja Macdonald näytti jo olevan matkalla voittoon, mutta toisin kävi. Kymmenennellä maastokokeella Sherco-kuljettaja kaatui ja menetti lähes kaksi minuuttia ylimääräistä ja se oli sitten siinä. Samalla polvi sai kipeää, mutta ainakin vielä mies oli lähdössä huomenna mukaan. Ruprecht nousi kärkeen ja ajoi voittoon vajaan neljän sekunnin turvin ennen Josep Garciaa.

- Voitto maistuu hyvältä, vaikka se tulikin toisen epäonnen seurauksena. Olin joka tapauksessa tyytyväinen omaan ajooni. Muutamat pikku virheet kun saan jätettyä pois, niin pystyn kiristämään sekunnin sieltä ja toisen täältä. Tänään käyn vielä katsomassa muutaman paikan ja huomenna vedän taas aivan tosissani, Ruprecht lupasi.

- Ajo alkoi sujua paremmin loppua kohden. Hiukan harmittaa hävitä noin pienellä erolla. Aamulla hävisin kahdella ensimmäisellä kierroksella endurotestillä tosi paljon. Viimeisellä kierroksella löysin sitten vauhtia sielläkin. Huomenna lupaan ajaa kovaa heti aamusta alkaen, Garcia totesi.

Kärkikaksikko oli aivan omaa luokkaansa, sillä kolmanneksi sijoittunut Andrea Verona jäi jo lähes minuutin päähän.

- Kolmas sija ja oman luokan voitto ovat sijoituksellisesti hyviä, mutta endurotestillä ei oikein tänään kulkenut. Siihen en ole tyytyväinen. Huomenna on kuitenkin uusi päivä ja vaikka onkin luvattu hiukan sadetta, niin lähden hyökkäämään täysillä, Verona suunnitteli.

Suomalaisilla ongelmia

Suomalaisittain päivä meni alakanttiin. Junioriluokassa Zachary Pichon jatkoi edelleen voittokulkuaan. Luc Fargier oli toinen ja Jed Etchells kolmas. Roni Kytönen hävisi ensimmäisellä maastokokeella puoli minuuttia kärjelle ja sijoitus oli reilusti kymmenen huonommalla puolella. Jatko sujui onneksi sen verran paremmin, että Kytönen päätyi maaliin neljäntenä.

- Oli todella huono päivä tänään ja tein liian paljon virheitä. Ensimmäisellä endurotestillä en kaatunut, mutta keula lipesi sellaiselta märältä kalliolta pois reitiltä ja jäin siihen hetkeksi jumiin. Sitten kahdella ensimmäisellä extremetestillä jäin kiinni ihan reitin loppuosassa sellaiseen viimeiseen kinkamaan. Toisella endurotestillä kaaduin kolmanneksi viimeisessä kurvissa ja sitten kaaduin vielä crossitestillä ja nyt on olo kuin jyrän alle jääneellä, pettynyt Kytönen kertoi.

Hermanni Haljalan sijoitus oli 14 ja Peetu Juupaluoma ajoi maaliin sijalla 17.

EnduroY-luokassa Samuli Puhakainen oli loistovauhdissa ja taisteli Kevin Cristinon kanssa tiukasti voitosta aina päivän 10:nnelle maastokokeelle asti. Siellä astui kuitenkin epäonni peliin. Pyörä osui johonkin sen verran, että ketjunohjuri repesi ja meni tiukasti ketjujen väliin. Remontissa meni niin kauan aikaa, että Puhakainen hävisi kärjelle viisi minuuttia ja kisa oli pilalla. Puhakainen pääsi kuitenkin maaliin, mutta sijoitus painui yhdeksänneksi. Vielä huonompi päivä oli Pyry Juupaluomalla, jonka kisa jäi kesken teknisen vian takia.

Kisa Portugalissa jatkuu huomenna.