Suomalaiset jääspeedwaykisan hännillä

Teksti
Kuva
Good-shoot.com
Puolassa ajettu jääspeedwayn EM-kilpailu päättyi suomalaisten osalta heikosti.

Jääspeedwayn EM-kisa ajettiin lauantaina Puolassa. Kisassa sattui ja tapahtui. Suomella oli kisassa kolme edustajaa: Max Koivula, Atte Suolammi ja Aki Ala-Riihimäki, joka nousi varapaikalta varsinaiseen kilpailuun, kun yksi kuljettaja loukkaantui perjantain harjoituksissa.

Koivula ja Ala-Riihimäki olivat ritsoilla ensimmäistä kertaa erässä kaksi. Erä keskeytettiin, kun Koivula kaatui ja hylättiin. Seuraavalla yrityksellä Saksan Hans Weber kaatui ja ajautui laitapehmusteisiin. Erä lähetettiin kolmatta kertaa, edelleen kolmella kuljettajalla. Tällä kertaa Ala-Riihimäki ajautui pehmusteisiin. Hän näytti ontuvan, mutta tuli uudestaan ritsoille. Weber keskeytti ja Ala-Riihimäki voitti erän. Kuitenkin hänet hylättiin, oletettavasti radan sisälinjan ylittämisestä. Näin ollen vain yksi mies, Puolan Michal Knapp, sai kakkoserästä pisteitä.

Atte Suolammi avasi kisansa erässä neljä yhdellä pisteellä. Erässä kuusi Suolammi ja Koivula olivat yhdessä. Koivula otti pisteen ja Suolammi jäi pisteittä.

Erässä seitsemän Ala-Riihimäki ajautui jälleen laitaan eikä pystynyt enää jatkamaan kisaa. Näin mies jäi kokonaan ilman pisteitä.

Max Koivula otti enää erästä 9 yhden pisteen eli keräsi yhteensä kaksi pistettä.

Suolammi jäi pisteittä erässä 11. Erissä 13 ja 20 hän ajoi kummassakin yhden pisteen eli yhteispisteet kolme.

Suomalaiset jäivät siis tulosluettelon kolmelle viimeiselle sijalle.

Kisan voitti täydellä 18 pisteen potilla Venäjän Nikita Bogdanov. Hopealle ajoi Ruotsin Ove Ledström 16 pisteellä. Pronssille sijoittui saksalainen, Italian lisenssillä ajava Luca Bauer.