Stigell: ”Jotain pystytään rakentamaan ensi vuodelle”
Stigell lähti kauden viimeiseen MM-viikonloppuun jahtaamaan sarjapisteissä kolmantena olevaa Josep Garciaa, johon matkaa oli vain kahdeksan pistettä. Mahdollisuudet pronssimitaliin menivät kuitenkin jo lauantaina, päivän viimeisellä motocrosstestillä.
- Pätkän lopussa oli sellainen kivien ylitys. Ajoin vähän väärää ajolinjaa ja kytkinkoppa osui kiveen. Se meni samalla myös rikki. Öljyt tulivat pyörästä ulos ja kisa oli siinä, Stigell kertoi.
Keskeytyksen johdosta TM-kuljettaja putosi sarjassa viidenneksi, kolmen pisteen päähän nelossijasta. Sunnuntaina Stigellin ajokin kulki paremmin ja etenkin viimeisellä kierroksella meno maistui.
- Ajo oli lauantaina jäykkää ja hieman tökkivää, kuten myös sunnuntaina aamulla. Sitten kun pääsin paremmin tutuksi maaperän kanssa, rupesi vauhti paranemaan ja sunnuntain viimeiseen kierrokseen olen jo aika tyytyväinen, Stigell jatkoi.
Lopulta Stigell oli sunnuntaina kuudes. Kun sarjassa neljäntenä ollut Diogo Ventura sijoittui vasta 13:nneksi, nousi Stigell sarjan loppupisteissä neljänneksi.
- Jos joku olisi ennen kauden alkua tullut sanomaan mie, että tulen olemaan neljäs, olisin ollut todella tyytyväinen siihen. Mutta tietysti nälkä kasvaa syödessä ja muutamat hyvät kisat ruokkivat sitä nälkää. En siis kyllä tällä hetkellä ole täysin tyytyväinen vuoteen. Eikä urheilija tietysti voi koskaan ollakaan täysin tyytyväinen itseensä, aina on kehitettävää, Stigell pohti.
Tuleva kausi jo mielessä
Kauden jälkeen Stigell myönsi, että MM-sarjaan tottuminen ei ollut aivan yksinkertaista.
- Kaikki kisat olivat mie uusia ja mia meni paljon aikaa, että totuin aina jokaisen kisapaikan maaperään. Monet meidänkin luokan kärkikuljettajista ovat kiertäneet sarjaa jo usean vuoden ajan ja heillä on paljon enemmän kokemusta kisoista. Aivan varmasti toinen vuosi tulee olemaan paljon helpompi.
Mikä on sitten ensi kauden tilanne Stigellin osalta?
- Mikään ei ole varmaa vielä. Uskon, että jotain pystytään rakentamaan. Eivätköhän nämä sijoitukset nyt hieman auttaneet tiimipaikan etsimisessä, Stigell päätti.
Xracing