
Stewart jatkaa uraansa
Näin Stewart kirjoitti asiasta:
- Viimeiset 8 kuukautta ovat olleet todella vaikeita ja tavallaan jopa tuhoisia. Se tuki, jonka olen saanut alalla olevilta ihmisiltä ja sponsoreiltani, on ollut todella uskomatonta. Monet urheilijat ovat tuoneet mielipiteensä julki päätöksestä ja kunnioitan sitä. Olen todella pahoillani siitä, että tilanne on mennyt tällaiseksi, mutta tämä osoittaa kuinka hyvin lajin sisällä olevat ihmiset ovat toisiaan tukemassa vaikeissa paikoissa. En aio valehdella faneilleni ja myönnänkin ajatelleeni lopettamasta, kun sain viime perjantaina tämän tiedon. Tunsin, etten aio enää taistella. Tilanne oli vienyt voimani.
Mutta tuki jonka olen faneilta saanut viimeisen 24 tunnin aikana on tuonut lähes kyyneleet silmiini. Luettuani kaikki kommenttinne, nähtynäni kaikki kirjeet, kyltit, paidat ja kaikki muut, olen valmis taistelemaan ja antamaan faneilleni sekä sponsoreilleni mitä he ansaitsevat. Teidän ansiostanne tulen olemaan lajin parissa vielä kauan aikaa. Te olette näyttäneet mie kuinka paljon te arvostatte minua ja sen vuoksi tämä asia ei aja minua pois. Kiitos, että kirjaimellisesti pidätte minut pyörän päällä vielä vuosia. Mitä enemmän teistä kuulen, sitä valmiimpana palaan radoille. Kuulen teidän äänenne, joten näette minut puomin takana ennemmin tai myöhemmin.
Xracing