Speedwayn U23-maajoukkue jäi kotiin

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Suomen U23-maajoukkueen piti ajaa viikonloppuna Saksassa EM-finaalin karsintakisassa. Valitettavasti joukkue ei kuitenkaan päässyt lähtemään kisaan.

Suomen nuorten U23 maajoukkueen oli määrä matkustaa Saksan Brokstedtiin tulevana viikonloppuna ajamaan paikasta myöhemmin syksyllä ajettavaan EM-finaaliin. Viime syksynä kerätyn joukkueen taival on ollut sikäli raskas, että kuljettajat ovat kärsineet loukkaantumisista. Viimeisimpänä sairastuvalle ilmoittautui Antti Vuolas, joka kaatui nuorten henkilökohtaisessa finaalissa loukaten selkänsä.

 

Tilanteessa, jossa joukkueen kokoonpano oli jo valmiiksi vajaa, ilmeni sen sisällä mahdollinen korona-altistuminen. Kilpailun läheneminen pakotti nopeisiin ratkaisuihin, jonka seurauksena joukkueen osallistuminen peruutettiin maanantaina. Näin toimittuna annettiin ikävässä tilanteessa parhaat mahdollisuudet kilpailun järjestäjille selvittää mahdolliset toimenpiteet, joilla kilpailun läpivienti onnistuu. Pari päivää myöhemmin tulleen tiedon mukaan Hollanti korvaa Suomen.

 

Kuljettajien kausi jatkuu kotimaassa pariajon SM-finaalilla Tampereen Kaanaassa lauantaina 7.8. kello 14.00 alkaen.