SML:n uusi hallituksen puheenjohtaja valittiin

Erkki Heikkinen valittiin Suomen Moottoriliiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi.

SML ry kokoontui liittokokoukseen kesäkuun viimeisenä lauantaina. Kokousta on jouduttu siirtämään usealla kuukaudella koronarajoituksista johtuen ja poikkeuksellisesti kokouksessa sai äänestää hallituksen henkilövaalissa tänä vuonna muun muassa myös ennakkoon.

Kokouksen asialistalla oli perinteisten järjestöasioiden lisäksi myös SML:n uuden puheenjohtajan valinta. Puheenjohtajana viimeiset kuusi vuotta toiminut Tapio Nevala jätti kokouksen myötä puheenjohtajan tehtävät ja SML ry haluaa kiittää lämpimästi Tapio Nevalaa moottoriurheilun eteen tehdystä työstä!

Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Erkki Heikkinen, joka on monelle harrastajalle ja ajajalle tuttu henkilö niin SML:n hallituksesta kuin myös erityisesti kansainvälisten kilpailujen toimitsija- ja järjestelytehtävistä. SML ry haluaa toivottaa menestystä uudessa ja tärkeässä tehtävässä.

Kokouksessa valittiin myös hallituksen kuusi jäsentä tänä vuonna erovuorossa olevien jäsenten tilalle. Äänestyksen jälkeen kuudelle avoimelle hallituspaikalle valituksi tulivat Jorma Kakko, Martti Solja, Jukka Lainkari, Markku Nissinen, Timo Kujanpää ja Jonna Kyllästinen.

SML ry onnittelee kaikki valittuja ja kiittää liittokokoukseen osallistuneita kerhoja osanotosta.