SM-sarjan mitalitaistot tiukkoina kuljettajien suunnatessa Alavudelle

Teksti
Karel Kutsar johtaa MX1-luokan SM-sarjaa.
Kuva
Jani Hovi
Motocrossin SM-kauden toiseksi viimeinen osakilpailu järjestetään Alavuden hienolla hiekkaradalla tulevana viikonloppuna. Luvassa on kaksi päivää tiukkaa kilvanajoa yhdeksässä mestaruusluokassa.

Motocrossin Suomen mestaruuskautta on jäljellä enää kaksi osakilpailua, ja takana on neljä viihdyttävää koitosta. Tulevana viikonloppuna kilpaillaan Etelä-Pohjanmaalla Alavudella, minne kuljettajakatras suuntaa lauantaiksi kilpailemaan alle 18-vuotiaiden junioreiden sekä 35-, 45- ja 55-vuotiaiden veteraanien Suomen Cupin merkeissä. Radalla ovat myös nelipyöräiset ATV:t SM-sarjansa ja 35-vuotiaiden veteraanien Suomen Cupinsa kanssa. Sunnuntaina liikkeelle lasketaan SM-sarjalaiset aikuisten luokissa MX1 ja MX2 sekä alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokassa.



Alavuden Murronnevan rata on pääosin hiekkaa, paikoin erittäin pehmeää, mutta osittain myös savipohjaista. Murronneva on kovassa maineessa kilpakuljettajien joukossa, ja radan paikoin huikeat ylä- ja alamäet tarjoavat omalta osaltaan hienot puitteet kilpailemiselle.



Teoriassa mestaruudet voivat ratketa jo nyt tässä Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden isännöimässä kilpailussa, mutta todennäköisempää on, että lähes kaikissa luokissa jatkuu tasainen vääntäminen titteleistä ja mitaleista kauden päätökseen saakka.



Murronnevan rata palvelee yleisöä erinomaisesti, sillä keskialueen mäestä näkee hyvin niin erien startit kuin maaliintulon sekä lähes koko radan.



Kilpaileminen käynnistyy Murronnevalla lauantaina kello 11:30 ja sunnuntaina kello 12:00. Kaikki luokat ajavat kaksi kilpaerää, joiden yhteistulokset ratkaisevat kuljettajien sijoitusjärjestyksen.

 

Kilpailun lähtöluettelo on nähtävillä Suomen Moottoriliiton Motti-palvelussa (tapahtumakalenteri):

motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents



Pääsyliput maksavat 10 euroa per päivä, alle 12-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi nauttimaan huippumotocrossista.



Kilpailupaikan osoite on Risujoentie 197, Alavus.



Myös turismin puolesta koko loppuviikko on hyödynnettävissä mahtavasti, sillä SM ja Suomen Cupin seuraamisen lisäksi voi suunnata radan ”naapurissa” sijaitsevaan, koko maassa tunnettuun Tuurin Kyläkauppaan tai vaikka vain muutaman kymmenen kilometrin päässä olevaan pandoillaankin maineeseen nousseeseen Ähtärin eläinpuistoon.



Mopoikäisille tarjolla on Mopo Sport Miitti motocrossradalla sunnuntaina kello 11:00-15:00.



Virolaisilla vahva panos



SML Motonet SM-Motocrossin pääluokassa MX1 SM-sarjan kärkipaikkaa pitää virolainen Karel Kutsar, mutta toisena oleva Orimattilan Moottorikerhon Juuso Matikainen haluaisi varmasti voittaa vihdoin sen Suomen mestaruuden. Muita SM-mitaleja Matikaisella on jo riittävästi.



Etelänaapurimme panos on luokassa kokonaisuutena vahva, sillä Indrek Mägi on kolmospaikalla.



Siilinjärven Vesan Santtu Tiainen hallitsee nelossijaa ja italialaisella lisenssillä kilpaileva helsinkiläinen Kim Savaste viitossijaa.



Isäntäseura Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden Harri Yli-Villamo ja Alex Tapio lähtevät hakemaan kauden parasta tulostaan. Yli-Villamo on sarjassa yhdeksäntenä ja Tapio kymmenentenä.



Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen nousi ensimmäistä kertaa urallaan MX2-luokan SM-sarjan johtoon edellisessä osakilpailussa. Kolme ensimmäistä osakilpailua letkaa vetänyt Espoon Moottorikerhon Emil Silander keskeytti viimeksi avauserän tekniikkamurheisiin, ja hän mielii nousua kakkospaikalta takaisin ykköseksi.



Ensimmäiset MM-osakilpailunsa tänä vuonna ajanut ja myös MM-pisteet kerännyt Tampereen Motocrossin Jere Haavisto on sarjassa kolmantena, vaikka joutui jättämään yhden osakilpailun väliin MM-osakilpailun takia. Haavisto voitti molemmat erät edellisessä osakilpailussa, mutta loukkasi polvensa jo aika-ajossa. Haavisto suuntasi Imatralta seuraavaksi viikonlopuksi MM-osakilpailuun Tsekkiin vain todetakseen, ettei polvi kestä ajamista. Haaviston polvesta on katkennut eturistiside ja revennyt kierrukka. Hänen nimeään ei löydy Alavuden lähtölistalta.



Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen, Vantaan Moottorikerhon Aleksi Kurvinen ja Kouvolan Motocrossin Mauno Nieminen ovat sarjassa sijoilla neljä, viisi ja kuusi. Heillä kaikilla on potentiaalia voittaa eriä ja osakilpailuja.



10-15-vuotiaiden MXC/A-luokan SM-sarjassa eniten pisteitä on kerännyt Lohjan Seudun Moottorikerhon Kasimir Hindersson, jolla on myös eniten erävoittoja (4). Sipoon Moottorikerhon Nico Stenberg on sarjassa toisena ennen Konneveden Moottorikerhon Jimi Laitista, Lohjan Seudun Moottorikerhon Eliel Lehtistä ja edellisessä osakilpailussa uransa ensimmäiset erävoitot ottanutta Vantaan Moottorikerhon Saku Mansikkamäkeä.



Lauantaina täysi kilpapäivä



Murronnevalla kilpaillaan lauantaina täysi päivä kuuden kilpaluokan kera.



Alle 18-vuotiaiden MXJ-luokan Suomen Cupin mestaruustaisto on käytännössä sarjaa johtavan Tampereen Motocrossin Kasper Kangasniemen ja toisena olevan Hyvinkään Moottorikerhon Sampo Rainion välinen kamppailu. Jo viime vuonna Rainio oli Suomen mestari ja Kangasniemi SM-hopeamitalisti alle 15-vuotiaiden MXC/A:ssa. MXJ:ssä kolmantena on Porin Moottorikerhon Valtteri Kangas.



35-vuotiaiden veteraanien MXV35-luokan Suomen Cupia on hallinnut Sipoon Moottorikerhon Alexander Wiik, joka kuitenkin joutui ensimmäistä kertaa nöyrtymään sarjassa toisena olevan Turun Moottorikerhon Jarno Mattilan edessä edellisessä osakilpailussa. Kolmantena on Oulun Moottorikerhon Markus Jaakola.



45-vuotiaiden MXV45-luokan Suomen Cupin kärkikolmikko on ollut jokaisessa erässä ruutulipulla samojen herrojen muodostama, vaihtelevalla järjestyksellä. Sarjataulukossa kuviota ”sotkee” kauden avauksessa Hyvinkäällä peräti 13 kuljettajan saama sijoitusrangaistus ensimmäisen erän tapahtumista, jolloin myös vahvin kolmikko putosi kauas kärkisijoilta. Hyvinkään Moottorikerhon Lari Lehtiö johtaa sarjaa, Turun Moottorikerhon Miska Aaltonen on toisena ja Lappeenrannan Moottoripyöräilijöiden Tommi Laine kolmantena.



55-vuotiaiden MXV55-luokan Suomen Cup -titteli on vahvasti matkaamassa Karkkilan Moottorikerhon Pasi Virtaselle, vaikka hän onkin voittojen lisäksi jäänyt pari kertaa erässä toiseksi. Turun Moottorikerhon Jari Lehto pitää sarjan kakkospaikkaa ja Hyvinkään Konekerhon Antti Vartiainen on kolmantena.



Nelipyöräisten ATV:n SM-sarjan keulilla on Quad Racing Finlandin Jesse Uusitalo. Kakkospaikalta löytyy seuratoveri Max Karilainen ennen Siilinjärven Vesan Miko Väisästä.



ATV:n 35-vuotiaiden veteraanien kaikki erät on voittanut Hyvinkään Moottorikerhon (HyMK) Jani Saarinen. Sarjassa toisena on Heinolan Moottorikerhon Teemu Savolainen ja kolmantena HyMK:n Jukka Valtonen.



Aikataulu

SML Motonet SM-Motocross Alavus 10.-11.8.2019



Ilmoittautuminen ja katsastus

Perjantai 9.8. klo 19.00-21.00 Vain lauantain kilpailijat

Lauantai 10.8. klo 7.00-8.00 Vain lauantain kilpailijat

Lauantai 10.8. klo 19.00-21.00

Sunnuntai 11.8. klo 7.00-8.00



Lauantai 10.8.

8.15 Ohjaajakokous kaikille lähtöpuomilla



8.30 Harjoitukset ja aika-ajot ajetaan non-stop aikataululla

MXV55 Starttiharjoitus 2min + harjoitus 5min + aika-ajo 15min

MXV45 Starttiharjoitus 2min + harjoitus 5min + aika-ajo 15min

MXV35 Starttiharjoitus 2min + harjoitus 5min + aika-ajo 15min

MXJ Starttiharjoitus 2min + harjoitus 5min + aika-ajo 15min

MXATV & MXATV V35 Starttiharjoitus 2min + harjoitus 5min + aika-ajo 15min



Tauko



Kilpailun tutustumiskierros noin 10min ennen lähtöaikaa

12.00 MXV55 Suomen Cup Erä 1. 15min + 2 kierrosta

12.35 MXV45 Suomen Cup Erä 1. 15min + 2 kierrosta

13.10 MXV35 Suomen Cup Erä 1. 15min + 2 kierrosta

13.45 MXJ Suomen Cup Erä 1. 20min + 2 kierrosta

14.25 MXATV SM & ATV V35 Suomen Cup Erä 1. 15min + 2 kierrosta



Tauko



15.20 MXV55 Suomen Cup Erä 2. 15min + 2 kierrosta

15.55 MXV45 Suomen Cup Erä 2. 15min + 2 kierrosta

16.30 MXV35 Suomen Cup Erä 2. 15min + 2 kierrosta

17.05 MXJ Suomen Cup Erä 2. 20min + 2 kierrosta

17.45 MXATV SM & ATV V35 Suomen Cup Erä 2. 15min + 2 kierrosta



Sunnuntai 11.8.



8.45 Ohjaajakokous kaikille lähtöpuomilla



9.00 Harjoitukset ja aika-ajot ajetaan non-stop aikataululla

MXC/A Starttiharjoitus 2min + harjoitus 5min + aika-ajo 15min

MX2 Starttiharjoitus 2min + harjoitus 5min + aika-ajo 20min

MX1 Starttiharjoitus 2min + harjoitus 5min + aika-ajo 20min



Tauko



Kilpailun tutustumiskierros noin 10min ennen lähtöaikaa

12.00 MXC/A SM Erä 1. 20min + 2 kierrosta

12.45 MX2 SM Erä 1. 25min + 2 kierrosta

13.35 MX1 SM Erä 1. 25min + 2 kierrosta



Tauko



14.30 MXC/A SM Erä 2. 20min + 2 kierrosta

15.15 MX2 SM Erä 2. 25min + 2 kierrosta

16.05 MX1 SM Erä 2. 25min + 2 kierrosta



SM-luokkien kolme parasta kukitetaan heti erän jälkeen palkintojenjakokorokkeella.



Palkintojenjako erien yhteistulosten mukaan kolmelle parhaalle päivän viimeisen erän jälkeen.