SM-liigan ilmoittautumisaika jatkuu

Teksti
Kuva
Jani Hovi
Speedwayn SM-liigaan on ilmoittautunut vain määräaikaan mennessä vain kaksi joukkuetta.

Sääntökirjan mukainen ilmoittautumisaika ensi kauden speedwayn SM-liigaan on umpeutunut. Määräaikaan mennessä ei mukaan ollut lähdössä kuin kaksi joukkuetta, eikä se vastaa odotettua ja tarvittua 4-5 kolmen kuljettajan joukkuetta. Näin ollen sarjan ilmoittautumisaikaa jatketaan.

Uutta määräpäivää ei vielä ole asetettu uusien ilmoittautumisten osalta. Tilanne on varsin tuore, ja lajiryhmä sarjavalvojan johdolla tulee lähestymään kotimaisia kerhoja joulukuun aikana tilanteen selvittämiseksi, ja kevään aikataulutuksen aikaansaamiseksi. Speedwayn SM-liigaa on ajettu katkeamatta 1970-luvun lopulta asti, eikä sen läpivientiä estänyt edes korona-virus vuosina 20-21, vaikka kaudesta puolet aikataulullisesti söikin.

Jääspeedwayssa suomalaiset Atte Suolammi, Max Koivula ja Aki Ala-Riihimäki ovat mukana ensi viikonloppuna Puolassa ajettava henkilökohtaisessa EM-finaalissa. Ottelu näytetään suorana lähetyksenä puolalaisella nSport+-kanavalla.