Slovakiassa vaihteleva sää

Slovakiassa odotetaan jo innolla EM-enduron alkua.
Kuva
Kari Raitanen
Enduron EM-sarjan toinen kisaviikonloppu saattaa tarjota kilpailijoille aivan mitä tahansa. Alkuviikolla ihmeteltiin lumimyräkkää, sen jälkeen vesisateita ja torstaina varikkoa helli mitä mukavin ja lämpimin auringonpaiste.

Enduron EM-sarjan toinen kisaviikonloppu ajetaan Slovakian Breznossa. Runsaan 20 000 asukkaan kaupunki sijaitsee aivan Tatravuorten kupeessa Banska Bystrican alueella keskellä Slovakiaa. Kilpailukeskus, lähtö ja maali on sijoitettu Breznon historialliseen keskustaan ja suomalaisten varikkopaikkakin sijaitsee aivan museon seinän vierellä.

Paljon suomalaisia

Kisassa on kaiken kaikkiaan 117 ilmoittautunutta, joista suomalaisia yhteensä 14. Junioriluokat ovat keränneet ylivoimaisesti suurimman osallistujamäärän. Suomalaisjunioreitakin on mukana 11. Juniorien U21-luokassa mukana ovat Peetu Juupaluoma, Eetu Puhakainen, Pyry Juupaluoma, Lukas Kuhmonen, Niko Toukola ja Samuli Puhakainen. Juniorien E1-luokassa ajavat Roni Kytönen ja Antti Hänninen, jotka ovat muuten Portugalin avauskisan jälkeen luokan kaksoisjohdossa. Juniorien E23-luokassa suomalaisvärien puolesta ajavat Roni Salin ja Mikko Kuoppamäki. 

Yleisissä luokissa suomalaisedustus on Eemil Pohjolan varassa, mutta ei lainkaan huonosti, sillä Pohjola johtaa luokkaa Portugalin jälkeen tasapistein Ruotsin Albin Elowsonin kanssa. Seniorluokassa paikalla ovat sarjaa johtava Janne Mukkala, sekä sarjakolmonen Santeri Enjala, mutta missä ovat muut Portugalissa ajaneet seniorikuljettajamme?

- Taitaa olla Portugalin jäljiltä kavereilla vielä vettä saappaissa, epäili Janne Mukkala.

Naisten luokassa mukana on Portugalissakin ajanut Iina Turkki.

Tuttu konsepti

Breznon torilla vastaan käveli tuttu mies. Kisoissa Suomen delegaattina toimiva Hannu Häkkälä selvitti hieman kisan konseptia.

- Etukäteisinfoa on saatu todella nihkeästi ja se tietysti aiheuttaa pientä levottomuutta kuskeissa ja tiimeissä. Pikku hiljaa tiedonmurusia kuitenkin tippuu ja koko ajan tietoa tulee lisää. Onhan täällä joka tapauksessa pidetty hyviä kisoja vuosikymmeniä, niin sitä en usko, että reitin suhteen ainakaan mitään ongelmia tulee. Kyllä täällä varmasti kaikki toimimaan saadaan. Perjantaina on kuitenkin avajaiset illalla ja lauantaina sitten aloitetaan kisahommat aamuyhdeksältä.

- Kisa tulee sujumaan niin, että täältä lähdetään ja mennään crossiradalle, sieltä endurotestille ja lopuksi ajetaan extremetesti. Näitä kierretään kolme kierrosta ja vasta sitten illalla palataan takaisin tänne kisakeskukseen. Huoltopaikkoja on siis ainakin kaksi, joten joillekin saattaa tulla hieman kiire takasin tänne loppuhuoltoon, Häkkälä selvitti.

Kolme maastokoetta

Varikolta puolestaan löytyi myös tuttu mies, Roni Salin, joka kertoi hieman maastokokeista.

- Olen kävellyt nyt crossitestin ja extremetestin kahteen kertaan ja endurotestin kertaalleen läpi. Ihan hyvältä näyttää. Vähän tuli yöllä ja illalla vettä, joten liukasta voi olla, mutta saattaahan se siitä kuivua.

- Crossitesti on sellaista aika nopeaa ja leveää baanaa. Oli sinne hiukan jotain tukkejakin saatu hidasteeksi. Crossikuskin silmin näyttää ainakin ihan kivalta testiltä. Endurotesti on myös ihan kivan näköinen. Jotkut paikat olivat sellaisia, missä pitää katsoa mistä ajaa ja mennä ne oikein ajatuksella läpi. Joka tapauksessa ihan positiivisen tuntuinen pätkä. Extreme on sellainen kilometrin mittainen, jossa ajetaan puolet joen pohjaa. Siinä on muutama tukin ylitys ja sitten noustaan rinteeseen. Siellä on yksi mäki, joka voi kulua pahaksi, mutta sen näkee sitten, Salin muisteli maastokokeita.

Kilpailu käynnistyy kello 9:00 ja maalissa ensimmäiset kuljettajat ovat kello 16 jälkeen.