Sixin tiimoilta kuohuu
Vaikka Kotkan Sixi oli päällisin puolin erittäin onnistunut tapahtuma, niin ulkokuoren alla moni asia meni pieleen. Suomen voiton ja runsaiden yleisömassojen johdosta nuo pieleen menneet asiat jäivät monelta huomaamatta, eivätkä ne saaneet painoarvoa. Xracing päätti kuitenkin tarttua härkää sarvista, tuoda asiat esiin ja kaivaa syyt näihin asioihin. Haastattelimme tätä artikkelia varten Suomen moottoriliiton toimitusjohtajaa Kurt Ljunqvistiä, Suomen Trophy- ja Junior Trophy- joukkueiden joukkueenjohtajaa Johan Vornasta, naisten maajoukkueen joukkueenjohtajaa Maire Jänttiä, liiton valmennuspäällikköä Tomi Konttista ja ISDE 2011- projektin johtajaa Sirpa Nuutista.
Listasimme reilun viikon aikana esiin tulleita epäkohtia ja ongelmia, joihin pyysimme edellä mainituilta henkilöiltä kommentteja.
Käsiohjelma ja numerosekoilut
Ensimmäinen pieleen mennyt asia nähtiin jo ennen kilpailua, kun virallinen käsiohjelma julkaistiin. Käsiohjelmassa olleet reittikartat olivat epätarkat, kerhojoukkueet puuttuivat kokonaan, puheet olivat englannin kielellä ja kaiken huipuksi Suomen maajoukkueen numerot olivat väärin. - Käsiohjelma oli täysi floppi. Ohjelman teossa oli liian monta kokkia ja lopputulos oli juuri sen näköinen. Kun ohjelma tehtiin, se tehtiin sen hetken tiedoilla. Vaikka käsiohjelma painettiin aivan loppusuoralla, niin siitä huolimatta reittikarttoihin ehti tulla muutoksia itse kilpailuun. Suomen maajoukkueen numerot tulivat puolestaan maajoukkueen johtajalta ja sen mukaan ne painettiin. Tämän jälkeen joukkueenjohtaja päätti muuttaa kuljettajien numerot ja se oli mielestäni huonoa asioiden hoitoa. Kerhojoukkueiden puuttumiseen listalta en osaa vastata. Odotin itsekin melkoista reklamaatioryöppyä, mutta omaan korvaani tuli yksi ainoa reklamaatio asiasta, Ljunqvist kertoi.
Xracing tavoitti Suomen maajoukkueen numero sekaannuksen tiimoilta joukkueenjohtajan Johan Vornasen. - Toimitimme Finnmotoracelle joukkueemme numerot vain yhteen kertaan ja juuri kuljettajien oikeat numerot. Numerolistan toimitimme kyllä ajoissa, mutta jostain syystä se ei ollut löytänyt tietä oikeaan osoitteeseen, kertoo Vornanen
Perutuista maastokokeista tiedottaminen
Kuuden päivän aikana järjestäjät joutuivat perumaan kolme maastokoetta. Ensimmäinen peruminen osui keskiviikolle, jolloin Kymin maastokoe muutettiin aamulla siirtymäksi. Maastokoe piti ajaa klo. 8:30 alkaen ja peruminen ilmoitettiin virallisilla kilpailun internet sivuille keskiviikkona klo. 9:25. Seuraavat perumiset osuivat perjantaille, jolloin Uuperin maastokoe peruttiin kokonaan aamulta ja iltapäivältä. Maastokoe piti ajaa aamulla ensimmäisen kerran klo. 8:40 ja peruminen ilmoitettiin samana aamuna klo. 10:08 virallisilla kilpailun sivuilla. Ainoa tieto perumisesta tuli torstai-iltana Sixin Facebook sivuille. Tuolta sen tiedon löysi myös Xracing ja tiedotimme perumisesta heti tuolloin illalla. Näin teki myös Offroadpro, eli ulkoiset tahot hoitivat järjestäjiltä unohtuneen asian. Valitettavasti edellä mainittujen tahojen tiedotuksesta huolimatta, paikalla aamulla oli runsaasti yleisöä ja lisäksi kuljettajien turvaksi paikalle tullut ambulanssi.
- Tulemme käymään läpi sisäisesti tämän asian, mutta ilmeisesti tiedonkulussa on ollut ongelmia. Tieto on ollut meidän tiedotuksella, koska se Facebookista löytyi, mutta ilmeisesti työnkuvissa on tapahtunut sekaannuksia kun sitä ei ole virallisilla sivuilla. Itsekin sain tietää asiasta vasta aamulla, kun olin lähdössä paikalle. Maastokokeella oli paikalla mm. MTV3 tv-kanava kuvaamassa, eikä tieto ollut tavoittanut heitäkään, Kurt Ljunnqvist kertoi
Kritiikkiä maajoukkueen kuljettajilta
Kun puhutaan maajoukkueista, mitkä koostuvat kuljettajien lisäksi myös isosta joukosta huoltoporukkaa, on selvä ettei kaikkien mielestä asiat mene aina niin kuin pitäisi. Puolentoista viikon aikana Xracingin korviin tuli kuljettajien suusta kommentteja, jonka mukaan kilpailua edeltävistä aikatauluista ei ollut heille tiedotettu kunnolla ja moni asia oli hieman epäselvä. - Olin itse henkilökohtaisesti kuljettajiin yhteydessä ennen kilpailua ja lisäksi tekstiviesteillä lähti aikataulutietoa ennen Kotkaan saapumista kuljettajille. Aina välillä tietysti joltain saattaa jäädä viestit lukematta, mutta kyllä tiedotus kuljettajille tehtiin asianmukaisesti, kertoi moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen.
Kritiikkiä kuljettajilta ja huoltajilta tuli myös taloudellisista asioista. Moottoriliitto tarjosi kuljettajille ja heidän huoltajalle hotellimajoitukset, sekä yhden ruuan päivän aikana. Näiden lisäksi maajoukkueen kuljettajat saivat kilpailun ajan pyöriinsä polttoaineet. Kaikki muut kustannukset menivät kuljettajien ja huoltajien omasta pussista. Mukaan lukien Sixillä vaadittu kansainvälinen MM-lisenssi. - Kyseessä on meidän yleinen linjaus, jonka mukaan toimitaan. Sixi on jopa poikkeus siinä suhteessa, että siellä tarjotaan kuljettajille polttoaineet pyöriin. Lähtökohtaisesti kyseessä on kuitenkin kilvanajo, jolloin kuljettajat hoitavat omat kulut ja kustannukset. Pelisäännöt ovat samat kuin aiemminkin, eikä tämän pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä. Aiempina vuosi kulut Sixin joukkueesta on ollut noin 100 000 euroa, joten rahanmenoa on runsaasti. Tämä raha tulee osittain liitolta ja osittain Sixi porukan oman varainhankinnan kautta, joka on merkittävässä roolissa, Kurt Ljunqvist kommentoi.
Miten mestarit palkitaan Suomessa?
Tiettävästi ainakin Italian liitto oli luvannut merkittävät rahabonukset mestaruudesta kuljettajille. Onko Suomen moottoriliitolla tarkoitus palkita mestarit jollain tavalla? - Ei ole ollut puhetta asiasta ja todennäköisesti rahaa siihen ei ole. Mikäli meillä olisi yhteistyösopimuksia, jonka perusteella saisimme bonuksia mestaruudesta, olisi asia varmasti erilainen, selvensi Ljunqvist
Kritiikkiä muiden maiden kuljettajilta
Muiden maiden kuljettajilta tuli myös kritiikkiä. Yksi kritiikki kohdistui kilpailun avajaisiin, jossa järjestäjät eivät toimittaneet joka maalle normaaliin tyyliin maiden omia lippuja paraatia varten, vaan joukkueet joutuivat hankkimaan ne kiireesti itse. Voimakasta kritiikkiä tuli myös Karhulan loppucrossin palkintojen jaosta, josta puuttuivat maiden liput ja kansallishymnit. - Valitettavasti tuo avajaisten lippuongelma ei ole tiedossani, enkä osaa kommentoida sitä. Loppucrossissa jouduin itsekin todella lyhyellä varoitusajalla jakamaan voittajille palkintoja ja kansallishymnien sekä lippujen puuttuminen iski itsellekin vähän silmille. Se oli hieman ongelmallinen tilanne, kommentoi Ljunqvist.
Kritiikkiä naisten maajoukkueelle
Palkintojen jaon jälkeisistä tunnelmista Ljunqvist haluaa esittää reklamaation Suomen tytöille. - Kävin pyytämässä heitä FIM TV:n haastatteluun, mutta sain kieltäytymisen vastaukseksi. Omasta mielestäni tuo oli hieman erikoista toimintaa, koska julkisuus on aina hyvä asia kilpailijoille. En tiedä mitä kilpailun aikana on tapahtunut, mutta ilmeisesti tiettyjen asioiden suhteen on ollut ongelmia.
Xracing tavoitti Ljunqvistin mainitseman asian tiimoilta Suomen naisten maajoukkueen joukkueen johtajan Maire Jäntin. - Minun tietooni ei ole tuota haastattelupyyntö tullut, enkä tiedä siitä asiasta mitään. Pyrimme käymään kaikissa mahdollisissa haastatteluissa ja sitä kautta edistämään naisenduroa. Mielestäni olemme siinä onnistuneet. Koko kilpailu meni omasta mielestäni hyvin ja joukkueen sisällä oli todella hyvä henki koko viikon, eikä omiin korviini kantautunut mitään ongelmia, Jäntti kertoi.
Omituisia rahastuksia
Varasimme Xracingin omaan käyttöön moottoriliiton suositteleman matkatoimiston kautta matkailuautolle paikan leirintäalueelta. Kustannus tuosta leirintäaluepaikasta oli 330€ yhdeksältä yöltä. Kilpailuviikon aikana kävi ilmi, että mikäli olisimme varanneet leirintäaluepaikan suoraan kyseiseltä leirintäalueelta, olisi kustannus ollut samalta ajalta 162€. Tätä hämmästyttävää eroa kysyimme Sirpa Nuutiselta, joka vastasi koko ISDE 2011 projektin johdosta. - Tehdessämme sopimusta majoitusasioista, päähuomio oli hotellimajoituksissa, eikä leirintäaluissa. Tässä tapauksessa ainakin olette ainakin saaneet varattua ennakkoon paikan matkatoimiston kautta, Nuutinen selvitti.
Viimeinen virhe
Kilpailun virallisissa päättäjäisissä tapahtui viimeinen virhe. Naisten luokan palkintojen jaon yhteydessä voittajaksi julistettiin Ranskan Ludivine Puy, eikä kilpailun todellista voittajaa Marita Nyqvistiä. - Tämä virhe oli todella valitettava. Tilaisuuden juontajalle oli toimitettu järjestäjän toimesta loppucrossin tulokset, eikä lopullisen kilpailun tulokset. Koska Puy voitti loppucrossin, julistettiin hänet tilaisuudessa voittajaksi. Asia korjattiin kyllä myöhemmin, mutta voin vaan kuvitella Maritan harmituksen määrää kun hän ei päässyt ansaitsemalleen paikalle keskelle lavaa voittoaan juhlimaan, selvensi asiaan naisten joukkueenjohtaja Maire Jäntti.
Yhteenveto
Kaikki edellä mainitut asiat eivät kuitenkaan poista sitä todellisuutta, että isona kokonaisuutena Kotkan ISDE oli onnistunut. Onnistuneen siitä tekivät omalta osaltaan sadat vapaaehtoiset työntekijät, jotka viettivät lomaan Kotkan seudun metsissä mahdollistaen kilpailun. Suuri rooli kilpailun onnistumisessa oli myös niillä tuhansilla katsojilla, jotka sateesta huolimatta raahautuivat metsiin kannustamaan kuljettajia. Omalta osaltaan kilpailusta onnistuneen tekivät maajoukkueidemme kuljettajat, jotka kantoivat sinivalkoisia värejä koko viikon ajan. Unohtaa ei sovi myöskään kerhojoukkueidemme kuljettajia, jotka monet haastoivat itsensä ja voivat nyt katsoa kilpailua monta kokemusta rikkaampana. Jokaisen kuljettajan takana on myös osaava huolto, joka teki pyyteetöntä työtä kuljettajien apuna koko viikon ajan.
Toivottavasti meidän ei tarvitse odottaa jälleen seuraavaa viittätoista vuotta, ennen kuin näemme Suomessa moottoripyöräilyn olympialaisiksikin kutsutun Six Days Enduron.
Jani Hovi / Xracing