
Sihvosella hyvä startti kauteen
KTM Diga Junior Racing –tiimissä ajava Sihvonen kaasutteli ensimmäisessä erässä kahdeksanneksi. Toisessa erässä Sihvonen oli huomattavasti paremmassa vauhdissa ja ajoi neljänneksi. Sihvosen suorituksen arvoa nostaa se, että toisessa erässä hänen edellään oli ainoastaan MX2-luokan MM-sarjaa johtava Jeremy Seewer, sekä myös MM-sarjaa kiertävät Brian Bogers ja Calvin Vlaanderen. Päivän kokonaispisteissä Sihvonen oli viides.
MX2-luokassa mukana oli myös Jere Haavisto, joka joutui keskeyttämään ensimmäisen erän ja oli toisessa erässä 11.
MX1-luokassa mukana oli kaksi suomalaista. Santtu Tiainen ei päässyt aika-ajoista jatkoon ja niinpä varsinaiset kisaerät jäivät Tiaisen osalta ajamatta. Jami Numminen sen sijaan lunasti paikan kisaeristä, mutta keskeytti ensimmäisen erän heti alussa, eikä ajanut enää toisessa erässä. MX1-luokan päivän voittoon ajoi Max Nagl ennen Gautier Paulinia ja Jeffrey Herlingsia.
Xracing