Seistola prologin finaalin voittoon

Matti Seistola tyylitteli illan viimeisen finaalin voittoon.
Kuva
Jani Hovi
Matti Seistola voitti Ellivuoressa ajetun Sisu Extreme Enduro CC:n prologin finaalin.

Sisu Extreme käynnistyi tänään Ellivuoressa prologin merkeissä. Kisa vietiin läpi loistavassa säässä, auringon helliessä kuljettajia ja katsojia. Päivän ohjelmassa oli jokaisella kuljettajalla kaksi prologierää, joiden yhteisaikojen mukaan mukaan määräytyy lähtöjärjestys huomiseen pääkisaan. Erät ajettiin 15 kuljettajan ryhmissä ja ensimmäisiin eriin kuljettajat laitettiin lähtöviivalla numerojärjestyksessä. Toiset erät ajettiin puolestaan ensimmäisten erien aikojen mukaan, jolloin nopeimmat kuljettajat ajoivat illan viimeisessä lähdössä.

Ensimmäisissä erissä suurin osa suosikeista piti pintansa ja ajoi tiensä illan viimeiseen lähtöön. Hugo Svärd, Lari Jukola ja Eetu Puhakainen olivat ainoat kärkiporukasta, jotka olivat kiinni reitin mäissä niin kauan, että paikka A-finaalissa jäi haaveeksi.

Illan viimeisen erän startin otti nimiinsä Matti Seistola, joka voitti oman ensimmäisen lähtönsä. Toisena startin jälkeen oli Antti Hänninen, joka voitti myös oman ensimmäisen eränsä ja ajoi samalla ensimmäisten lähtöjen nopeimman ajan. Hänninen ja Seistola järjestivät yleisölle hienon näytöksen, Hännisen ollessa monta kertaa jo Seistolan rinnalla, mutta Sherco-kuljettaja piti pintansa ajaen finaalin voittoon. Hänninen oli toinen ja Aleksi Vilkko kolmas. Kosti Kirjavainen oli neljäs ja Toni Toukola viides.

- Hänninen rupesi ajamaan siinä takana ihan tosissaan ja yritti ohittaa meikäläistä. Sitten päätin ruveta itsekin ajamaan, enkä päästänyt Hänskää ohi, Seistola nauroi.

Valitettavasti vielä meillä ei ole tiedossa prologin yhteisaikoja, mutta luultavimmin Hänninen oli yhteisaikojen nopein. Seistola ajaa kilpailussa pariluokassa Kirjavaisen kanssa, joten tämä parivaljakko pääsee pariluokan ensimmäisenä huomenna reitille.

  1. Matti Seistola
  2. Antti Hänninen
  3. Aleksi Vilkko
  4. Kosti Kirjavainen
  5. Toni Toukola
  6. Rene Jerbach
  7. Joni Kaivolainen
  8. Antti Ahtila
  9. Mathias Salin
  10. Jukka Pylväs
  11. Tom Nordman
  12. Pasi Tuominen
  13. Jyrto Brauer
  14. Paavo Henriksson