Seistola Barcelonan hallienduroon
Husqvarnan tehdaskuljettajat Matti Seistola ja Lorenzo Santolino osallistuvat helmikuun 10. päivä Barcelonassa ajettavaan hallienduron MM-sarjan osakilpailuun. - Mia oli halu lähteä ajamaan ja tiimi sattumalta myös ehdotti kisaa mie. Olen ajanut hallienduron kilpailuja aiemmin Barcelonassa 2011 ja Genovassa 2010, Sardiniasta tavoitettu Seistola kertoo.
Puolitoista viikkoa Sardiniassa harjoitellut Seistola kertoo odottavansa innolla Barcelonan kilpailua. - Todella mukava päästä ajamaan sinne. Hallikisat ovat parantuneet viime vuosina ja radoista on tullut paljon ajettavampia.
Vielä viikon harjoittelua Sardiniassa jatkava Seistola nähdään MP-messuilla Husqvarnan osastolla.
Husqvarna kaksikon lisäksi kilpailussa nähdään muun muassa Ivan Cervantes, David Knight ja Antoine Meo. Ja tietysti sarjan suurin tähti Taddy Blazusiak.