Savaste SM-sarjaan

Kim Savaste ajoi 137 Motorsportin väreissä Suomen mestaruuteen vuonna 2016.
Kuva
Jani Hovi
Kim Savaste tullaan näkemään 137 Motorsport -tiimin väreissä motocrossin SM-sarjassa KTM:n ohjaimissa.

137 Motorsport -tiimissä vuonna 2016 MXJ-luokan Suomen Cupin ja MX2-luokan Suomen mestaruuden voittanut Kim Savaste palaa SM-sarjaan ja Karri Kuisman tiimiin. Savaste tulee ajamaan tämän hetken tilanteen mukaan neljä SM-kilpailua MX1-luokassa. Savaste ajaa samaan aikaan Italian mestaruussarjaa ja niistä kaksi kilpailua menee päällekkäin SM-sarjan kanssa.

- Italian syksyn kilpailuista ei aina ole ihan täyttä varmuutta ja niiden aikataulut saattavat vielä muuttua. Mutta Kimi nähdään ainakin neljässä kilpailuissa mukana ja toivottavasti jopa koko sarjassa, kertoo 137 Motorsportin omistaja Kuisma.

- Haluamme tarjota Kimille täällä valmiin paketin, eli hänen pitää tulla vaan Italiasta paikan päälle tänne ja me hoidamme loput. Meillä on periaatteessa jo valmiit säädöt hänen pyöräänsäkin, joten sen osalta ei ole paljoa työtä edessä.

250-kuutioisella viime vuodet ajanut Savaste on uuden haasteen edessä, kun hän hyppään nyt 450-kuutioisen pyörän sarviin.

- Olen ajanut todella vähän isolla pyörällä. Mutta kun saamme jousituksen säädöt kohdalleen, uskon tottuvani pyörään nopeasti, Savaste itse pohti.

137 Motorsportin toisena kuljettajana jatkaa Kimi Koskinen. Koskinen tulee ajamaan MX2-luokan SM-sarjaa ja myös EMX250-luokan EM-kilpailuja.

- Koskisen ohjelmassa on tämän hetken tiedon mukaan EM-kisat Kegumsissa, Lommelissa ja Uddevallassa. Tavoitteena on päästä tietysti mukaan varsinaisiin kisaeriin ja sitten pisteille. Nyt ajettavat EM-kisat toimivat valmistautumisena ensi vuoteen, jolloin tarkoituksena olisi kiertää Koskisen kanssa koko EM-sarja, Kuisma päätti.