Savaste mukaan Sveitsin MM-kisaan

Kim Savaste on treenannut viimeiset kaksi kuukautta tiiviisti Italiassa uuden Steels Dr Jack -tiiminsä kanssa. Yli 35 asteen kesähelteessä Savaste keskittyi alussa hakemaan ajotuntumaa ja ajokuntoa takaisin, jonka jälkeen hän on tehnyt työtä kuntonsa parantamiseksi.

- Nyt olen ajanut sellaisia 30min + 2 kierroksen mittaisia treenieriä ja ajo on sujunut hyvin. Muutenkin olen päässyt harjoittelemaan todella hyvin koko kahden kuukauden ajan. Aluksi helle tuotti hieman tuskaa, mutta siihen tottui lopulta nopeasti, Savaste kertoi.

KTM-kuljettajan piti olla mukana jo Lommelin MM-kisassa, mutta hän joutui jättämään kilpailun väliin harjoituksissa sattuneen kaatumisen vuoksi.

- Treeniradalla oli yhden hyppyrin taakse kaatunut toinen kuljettaja ja kun yritin väistää häntä, niin kaaduin itse. Olkapäässä tuntui vähän kipua, mutta ajattelimme ettei siinä ole mitään. Jatkoin harjoittelua ihan normaalisti, mutta olkapää oli vaan kipeä. Sitten menin lääkärille ja hän totesi, että olkapäässä oli pieni murtuma. Sen takia jouduin sitten ottamaan hieman rauhallisemmin treeneissä ja jouduin jättämään myös Lommelin väliin. Mutta varsinaisesti harjoitustaukoa siitä ei tullut.

Savaste lähtee Sveitsin MM-kisaan uudella 2019 mallin KTM:llä, jota hän on testannut jo muutamia kertoja. Savasteen odotukset kilpailuun ovat maltilliset, mutta samalla kunnianhimoiset.

- Kyllä pisteille pitää päästä ja treenivauhti sinne varmasti oikeuttaakin. Mutta kilpailutilanne on tietty aina eri ja edellisestä kisastani on aikaa varmaan jo neljä kuukautta. Mielestäni olen kuitenkin hyvässä kunnossa ja pisteille ajaminen on täysin realistista, Savaste päätti.

Xracing