Sami Hyypiälle oma motocrosstiimi?
Aikoinaan naapurin pojan harrastuksen kautta motocrossiin tutustunut, Leverkusenista jalkapallomaaotteluiden vuoksi Suomeen saapunut Sami Hyypiä, on tuttu näky motocross varikoilla myös nykypäivänä ja kiinnostus lajiin on säilynyt. Nyt, kun aktiiviura jalkapalloilija on ohi, on Hyypiä päässyt tutustumaan myös itse motocrossin saloihin. - Nyt kun pelit ovat omalta osaltani ohi, niin nyt voi vähän kokeilla pyöriäkin ja on mia tällä hetkellä omakin pyörä. Harrastamisen myötä arvostus kuljettajia kohtaan on noussut, kun tietää itse kuinka paljon fyysisiä ominaisuuksia laji vaatii, Hyypiä kertoo.
Kullaksen tukeminen
Vuonna 2008 Doningtonin MM-joukkuekilpailuissa Harri Kullakseen tutustunut Hyypiä on kuulunutkin Kullaksen taustavaikuttajiin jo muutaman vuoden ajan. - Harri avasi silmäni siihen, kuinka paljon motocrossin ajaminen vaatii vuodessa rahaa. Jos pystyn itselleni pienellä asialla auttamaan nuorta kuljettajaa, niin totta kai niin tehdään. Harri on kuitenkin vielä siinä tilanteessa, että sponsoreita on vaikea löytää, koska sitä menestystä ei ole vielä tullut, jolloin sponsorit voivat käyttää kuljettajaa hyödykseen. Siinä mielessä on ollut mukavaa, että pystyin häntä auttamaan.
Motocrosstiimi
Tulevaisuuden kuvioista motocrossin parissa Hyypiä on vielä vaitonainen. - Ideoita on taskussa ensi vuodelle ja tavoitteena on auttaa myös muita nuoria. Muuta en voi vielä kertoa, ennen kuin kaikki asiat ovat varmistuneen, valottaa Hyypiä.
Xracingille kantautuneiden huhujen mukaan Hyypiä olisi perustamassa omaa motocrosstiimiä, joka ajattaisi kahta nuorta MX C/A-luokan kuljettajaa. Tiimin olisi tarkoitus ajaa Suomen Cupin lisäksi myös nuorten EMX85- luokan kilpailuja Euroopassa. EMX85-luokka ajaa alueellisesti 3 – 6 osakilpailua, jonka jälkeen jokaisen alueen kymmenen parasta kuljettajaa kutsutaan luokan finaaleihin, jotka ajetaan MX1- ja MX2-luokan Iso-Britannian osakilpailun yhteydessä. Tietojemme mukaan kuljettajat tiimiin on jo valittu, mutta pyörämerkki on yhä avoin.
Suomen motocross on astunut isoin harppauksin eteenpäin viimeisen vuoden aikana. Kimi Räikkösen lähteminen mukaan motocrossin MM-sarjaan oman tiimin voimin avasi suomalaisille kuljettajille portin päästä mukaan lajin kuninkuusluokkiin. Hyypiän tiimin toteutuessa, toimii se puolestaan loistavana askelmana astetta nuoremmille kuljettajille, jotka haluavat tosissaan kehittyä lajissa ja pyrkiä eteenpäin urallaan. Tosiasia on kuitenkin se, että mikäli tarpeeksi lahjakas ja nopea nuori kuljettaja mielii tehdä harrastuksesta ammatin, on päästävä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ulkomaille ajamaan kovia kilpailuja ja kehittyä sitä kautta. Kuitenkin ulkomailla ajaminen Suomesta käsin on kallista puuhaa ja sen vuoksi monille mahdoton toteuttaa. Jos Sami Hyypiä pystyy oman tiiminsä kautta tuon asian mahdollistamaan, takaa se Suomen motocrossille kirkkaamman tulevaisuuden.
Jani Hovi / Xracing